Kaino pääsi sitten viettämään juhannusta mökille. Vanhuksille alkaa tuo veneellä matkustus olla jo sen verta hankalaa, joten joutuivat jäämään kotiin. Meillä mökille mennään isolla moottoriveneellä, mutta rantaan menoon joudutaan vaihtamaan soutuveneeseen. Sama tietty toisinpäin lähtiessä, joten siinä vaaditaan koiralta yhteistyö kykyä. Nuorempana Paukku ja Neksu olivat oikein kokeneita merikoiria, mutta nykyisin saattaisi veneeseen nousut olla hankalampia... = ( Kaino osoitti taas mallikasta yhteistyö kykyä ja homma sujui kuin vanhalta tekijältä. Taitaa olla viime kesältä vielä muistissa...
Mutta tässä fiilistelyä matkalta. Kaino silminähden nauttii raikkaasta meri-ilmasta kasvoilla.
Ja tottakai maisemia täytyy katsella kanssa. Oli muuten uudet liivit ekaa kertaa käytössä ja hyvin toimivat.
Meri matkailuun kuuluu olennaisena osana myös hempeily. Ihan itte otin kuvan = )
Mutta sitten paratiisisaarelle, ainakin koirien mielestä! Mökillä kun saa tulla ja mennä miten tykkää. Tässä jo kiireellä rantsuun päivää paistatteleen.
Auringon ottoa osa 1
Auringon ottoa osa 2. Todellinen beach babe ; )
Jossain kohden naapurissa näkyi liikettä, joten silloin ollaan tarkkana.
Välillä täytyi käydä myös viilentelemässä meressä.
Me nähtiin myös laiva. Ikävä kyllä nykyisin tuossa meidän saaren kohdalla on nopeusrajoitus, eikä laivan jälkeen saa enää nauttia kunnon aalloista...
Mökkeilyn nautintoa vähensi vain ääretön sääski määrä! Juma niitä oli PALJON!!!!! Kainokin pyöri pitkin puskia, kun koko ajan oli pää täynnä hyttysiä. Eikä paljon myrkyt tehonnu.
Väsy se tulee pienelle lopulta. Retkievään jälkeen on hyvä ottaa tirsat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
me oltais aikas kateellisia teidän upeasta mökkisaaresta ja leppoisasta menosta ilman tuota mainintaa sääskistä :( TIEDÄN tarkalleen mitä se on :( ne hemmetin inisijät pilaa melkein kaiken!!!
VastaaPoistaihania kuvia!
Siinä on leppoisuus kaukana kun huiskii niitä ötököitä ja myrkkyä on suut ja korvat täynnä! Onneksi rantsussa tuuli sen verta, että sääski määrä oli edes jotenkin siedettävissä. Kaino tosin näyttää rupikonnalta tms kun on pattia patin vieressä... = (
VastaaPoista