.

.

lauantai 29. toukokuuta 2010

Paukun kuulumisia ja vähän muidenkin

Hieman Paukun kuulumisia. Herra täällä porskuttaa jo kovaa vauhtia. Lääkkeet on tehonnu hyvin ja pahin pelko alkaa jo väistyä! Ruoka ei vielä ihan normaalisti maistu, mutta naput käy kaupaksi ihan ok, kunhan niitä ei laiteta kuppiin. = ) Normi ruokaa ei vielä edes kokeiltu, mutta tein eilen makaroonilaatikkoa äijälle ja se maistui ihan hyvin. Annokset vielä kohtuu pieniä, mutta sitäkin useammin. Alkaa jo möhkö huomata, että saa sairastelulla läpi kaikenmoista. Porukat kävi eilen kylässä ja mummon tuoma hiillosmakkara oli hitti, mutta lauantaimakkara syljettiin pihalle. Sitä kun syötiin jo toissa päivänä! = ) Linja se olla pitää. Liikkuminen on vielä horjuvaa, mutta siinäkin suunta kokoajan parempaan. Eilen äijä karkasi yläkertaan. No portat meni ylös ihan tyylillä, mutta alaspäin olikin hankalampaa. Siinä oli kyllä koko valmennusrengas käytössä. Huh huh... No alas päästiin ja portti pysyy nyt KUNNOLLA kiinni ja salvassa! ; )

Mökkylä puolestaan alkaa osoittaan TOKO kärpäsen puremaa. Eilen käytiin bauhausin pihalla treenaan ruutuun irtoamista, ohjatun oikeaa puolta ja palautusta, sekä se vauhdikas luoksetulo super palkalla. Kaikki meni oikein mukavasti. Kerran ruutu oli hukassa korkeassa ruohossa ja neiti kiersi takimmaisen tolpan (sisään siis oikein mut ruudun puolessa välissä tehtiin outo lenkura kupille). Seuraavalle kierrokselle kuppia näytettiin ja suoraan vedettiin ja vauhdilla! Palautus sujui kans hyvin. Eka kierroksella jäätiin vähän vinoon, seuraavaksi tehtiin "pentutreeni" ja loput 2 meni tosi hienosti suoraan. Ohjatun oikea oli jotenkin hukassa, mutta kyllä siinäkin vipa 4 kerta toimi. Täytyykin jatkaa tuota uutta treeniä siihen. Ennen ollu kupit kauempana, mutta nyt lähellä merkkiä pituus suunnassa, mut leveyssuunnassa kaukana. Luoksetulo oli hitti. Kyllä annospussit toimii!!!

Tänään juoksulenkillä Möppis tarjosi kontaktia ihan superisti koko matkan! Täytyykin kertoa meidän lenkistä, kun tehtiin päivän hyvä työ ja pelastettiin siili. Katsoin pyörätiellä et siili edessä, mutta siilin liikeradat oli omituiset. Lähempänä sitten näin, että raukalla oli pää jäänyt ulkokynttilään kiinni (semmoiseen perus kapeaan ja korkeaan muovi kuppiin)! Raukka pyöri hädissään pitkin tietä ja penkkaa. Ei muuta kuin Kaino istumaan ja varoittamaan muita tiellä liikkujia siilistä. Siinä joku huolestunut sauvakävelijäkin jäi seuraamaan pelastustoimia. Onneksi kupu oli löysällä ja riitti kun pidin kiinni, niin siili pääsi peruuttamaan ulos. Oli ehtiny jo hangata reunuksen kaulan piikkeihin. = ( Nakkasin parit naput, jos nälkä ja kohta sivusta seurannut rouva kertoikin siilin syövän. Mahtoi olla nälkä, kun suostui syödä ihmisen läsnä ollessa! Kävin viemässä kynttilän pois ja siinä kohden piti jo palkata koira. Kaino oli istunut koko pelastus operaation hienosti paikallaan vaikka siili kiinnosti NIIN paljon ja muutakin liikennettä tiellä oli. Ei voi olla kuin mami ylpeä tytöstä! Kovasti tämä rouvakin kehui Kainoa, kun jatkoimme matkaa rinnakkain. = ) Täytyykin muistaa talven jäljiltä siivota pihat, ettei näin pääsisi käymään uudestaan. Onneksi meillä kynttilät poltetaan lyhdyissä eikä paljaaltaan, mutta naapurustossa näitä kynttilän raatoja näkyy. En ole aijemmin edes ajatellut että joku sinne päänsä työntäisi...

Huomenna on sitten Poksun päivä. Käydään mummin kans viettään tyttöjen päivää ihan kahdestaan haukiputaalla näyttelyssä. Saas nähdä kuinkas mummi siellä pärjää.... ; )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti