.

.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Umpan kesä harrastukset

Kesän aikana on Umppa saanut entisten harrastusten lisäksi pari uudempakin. Kiihdytyskisoissa meitä molempia taisi puraista pieni vinttikoira, sillä mehän innostuttiin käymään ihan treeneissäkin radalla! =D  Kerta takana ja hienosti Umppa hoksi pelinhengen. Hieman jännitin, että kiinnostuuko tyttö ratavieheestä kun kiihareissa on kelaviehe, mutta mitä vielä! Näin alkuun otimme vain takakaarteen ja maalisuoran ettei heti ekalla kertaa ehdi kyllästyä; ) Mutta saimme kuulla, että niin se opetetaan vinttikoirillekin kaarre kerrallaan. Ihan siis pro asenteella olimme liikkeellä! Kun viehe lähestyi oli Umppa ihan hengailu fiiliksillä, vieheen sujahdettua ohi hetken katsoi minua hölmistyneenä kun usutin perään. Sitten ilme kirkastui ja muija lähti tuulenlailla perään. Jaksoi jopa juosta koko matkan, mutta selkeästi hieman ennen maalia laukka löystyi, mutta vieheelle asti mentiin laukalla katsoon mikäs se oli. = ) Tällä viikkoa jäi treenit väliin kun SM kisat sotkee treeni aikatauluja. Ensi viikolla sitten. Josko Umpan kannustus joukotkin olisi paikalla...

Umppa sai fanejakin treeneissä. Kaksi pikku poikaa oli ihan haltioissaan Umpasta ja kyselivät kaikenmoista. Perheellä itsellään oli saluki, joten saattoi poikien mielestä olla hieman hassun näköinen olio... =) Umpan kävellessä radalla lähtöön pojat juoksivat aidalle ja riemuissaan ilmoittivat et "nyt se koira juoksee!!" Ja kun kävelin Umpan perään ottamaan Umpan kiinni huusivat pojat et "se juoksi!" Tämä johtunee siitä kun mami onneton oli sanonut ettei Umppa varmaan juokse... siinä taas nähtiin... Vielä treenien päälle pojat huiskuttivat innoissaan autosta hei heit. Mukavia tenavia olivat ja toivottavasti ovat ensi viikollakin kirittämässä Umppaa! =D

Toinen uutukainen harrastus on hieman näihin helteisiin sopivampi eli uiminen. Tänään rantsureissulla Umppa veteli kroolaten todella upeasti! Ei ollu tassu pohjaa ei!!!! Näin ekalla kertaa ei viitsiny paljoa uittaa ettei ihan tyttö jumissa, mutta hienoa jos innostuisi. Meillä kun muut vaan kahlailee. Kaino kyllä sukeltelee pää veden alla keppejä, mutta jalat pitää olla tukevasti pohjassa. Umppa kauhoi kepin perässä tosi hienosti eikä säikähtäny vaikka välillä kävi pää pinnan alla, kun niin innolla rouhaisi kalikkaan kiinni. Sain jopa "vetää perässä" kun ui, niin hieno ote oli kalikasta! No katsotaan josko uimisesta tulisi pysyvämpikin kuntoilu muoto.

Paukku herra on tyytynyt vain paistatteleen päivää joko pihalla tai parvekkeella. =D No kuumimpina hetkinä herra tulee sisälle koisaan, mutta muuten kyllä aurinko hivelee pappaa. Tosin tänään herra hieman kiukutteli ja lorotti aimo pissat aurikotuolille... Ei sit mami vissii huomioinu tarpeeksi... Hetken päästä sai puutarhakalusteryhmä oman osansa. Tämän jälkeen pappa paineli sisälle ja yläkertaan, eikä tullu alas ennen ku illalla ku pakotettiin rantsuun mukaan. =) Rantsussa Paukku toimi kuten aina. Ekaksi veteen turkki märäksi ja sit rantsuun makoileen. Kyllä pappa tietää. Tällä kertaa oli kyllä rannalla järkyttävän isoja paarmoja!! Paukullakin tuli kirsusta ja huulesta ihan verta kun olivat napsineet palan... Paukku nyt ei itse ollut moksiskaan, mutta kyllä mamia hieman hirvitti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti