Lauantaina me suunnattiin Paten kanssa kohti Kemiä ja ensimmäisiä toko kokeita. Päivä oli tietenkin paahtavan kuuma, mutta kerrankin ei tarvinnu asiasta ihan niin paljoa stressata kuin möhköjen kanssa. ;) Tuomarina kokeessa oli Allan Aula joten sen puoleen ei olisi tarvinnut jännittää, mutta tuttuun tyylin mami oli ihan kauhusta sekaisin!!
Ennen ku kisareissulle edes päästiin oli ohjelmassa pimujen väsytys. Suuntasimme siis luontopolulle. Umppa heitti jo rohkeasti talviturkin pois aiheuttaen samalla pientä pahennusta. .. polulla on 2-3 metriä leveä oja josta pääsee soutuveneellä kulkemaan. No ojan toisella puolella oli perhe ja lapset innostuivat heitteleen keppejä koirille veteen. Hauskuutta tietysti aiheutti umpsin kova hinku hakea toisella rannalla. Ei aikaakaan kun Umpsi sitten päätti hakea heitetyn kepin. Itse jo tiesin kuinka tarina päättyy. .. Ume ui yli, linkosi itsensä, tervehti ihmiset ja ui takaisin. =D Nolona sit pyyteleen anteeksi. ..
Kisa kaverin henkinen valmistuminen oli näin leppoisaa
Itse koe meni hienosti. Sain omasta mielestä Paten kivassa vireessä kentälle. Vähän mun jännitys tuntui mut ei pahasti. Ehkä ekana ollut luoksetulo on normaalisti nopeampi ja tiiviimpi lopussa mut seuraavana olleet kaukot oli parhaat ikinä! Tasaista 10 sarjaa tehtiin tokavipaan liikkeeseen asti. Seuraamisessa ja viimeinen perusasento puuttumaan niin -1p. Kerroin on seuraamisessa 3. Tässä kohtaa Allu tuumasi et siinä meni 200 pistettä. =D Itsellä ei ollut mitään hajua mitä oltiin liikkeistä saatu mut sit oli! Onneksi hyppy oli vipa liike ja se oli nätti. =) Tuloksena 197 pistettä (200 maksimi) luokka voitto ja kunniapalkinto.
maanantai 30. toukokuuta 2016
sunnuntai 22. toukokuuta 2016
Sydänkäpyset
Meidän parivaljakko Pate ja Umpsi on kyllä niin in love ku kaksi koiraa vain voi olla. Koko päivä on taas mennyt pusutellessa ja ähistessä tietysti lusikassa nukkumista unohtamatta. Me Kainon kans pysyttiin pois tieltä ja rentouduttiin sohvalla.
lauantai 21. toukokuuta 2016
Metsäilyjä
Ihanaa kun on taas lämmintä (ainakin välillä) niin ollaan saatu nauttia metsäilylenkeistä. Torstai aamuna käytiin oman lauman kera mylläilemässä. Mummokin oli ihan liekeissä ja vauhdikkaalla tuulella. =)
Patella oli taas tutut "keppileikit" molemmilla lenkeillä.
Mutta tänä aamuna jakso pikku malinöös leikkiä viel Umpsin kanssakin lenkin jälkeen. Vitsit noi kaks on kyl niin paita ja peppu nykyisin. Ihana katsella kaksikon tuusaamista. Mummoa meno joskus selvästi ärsyttää ja ähinä loppuu yleensä kun mummo kävelee ohi. ;D
Mutta tuli se uni jossain kohden...
Tänään olikin sitten komeutta oikein kolmikon verran. Ihanaa kun kaikki kolme ovat niin sosiaalisia ja puhuvat hyvin koiraa. =)

sunnuntai 15. toukokuuta 2016
Mallikoirakkona
Meillä on Paten kanssa ollu kiireinen ja rankka viikonloppu. Mami meni lupautuu esimerkkikoirakoksi KASin järjestämään liikkurikoulutukseen. Lauantaina me oltii melkeen koko päivä hallilla ja sunnuntaina käytiin vaan vajaa parituntia pyörähtämässä.
Olin lupautunut molemmille päiville AVOluokkaan, vaikkei meillä vielä kaikki liikkeet ole kisavalmiita saati edes valmiita. No hupsan heijakkaa mehän tehtiin VOI. =D Katsoin vaan paperista mitä liikkeitä meidän pitäisi osata ja ei muuta kuin treenaan... Kaukot saatiin jo hyvälle mallille siinä ajassa, niistä olin ylpee. Kotona ollaan tehty noin 5 metriin ja nyt sit piti tehdä 10metriin. Pate kyllä teki ne kentällä 14metriinkinkin! Toi on niin super poika!!! Tietysti kaikki seuraamisliikkeet oli ihan hyvät, mitä nyt perusasennot tahto unohtua matkasta. Niitä nyt treenaamaan oikein teholla. Niin ja peruutusta ei vielä ole otettu kuin pari kertaa niin ei voi vaatia. Ohjattu sujui super avustamisen jälkeen samoin ruutu. Tunnarin kanssa ei sit pelleilty vaan kun homma oli et TÄH niin lopetin heti. Metsätunnarilla vielä menty niin en edes olettanu et onnistuu. Metalli oli super ylläri, kun Paten mulle tullessa kokeilin ei poika halunnu ottaa sitä suuhunsa. Päätin et antaa olla ja taistellaan myöhemmin kun ollaan tultu tutuksi. No ei siinä nyt ollu ongelmaa! Taas päti se ettei tehdä ongelmaa sinne missä sitä ei oo. ;D Lisäksi tehtiin velä kaikki paikallaanolot, jopa se EVL hirmu eikä niissä muuta sanottavaa, kun jos naapuri sanoo painokkaasti maahan (ja varsinkin lisäkäskyllä) lähtee Pate helposti valumaan. Täytyy nyt treenata sekin kuntoon. Ja koko homman kruunasi hienot EVL seuraamiset ja Zta!
Ekana L missä mami vähän haahuilee...
Metallinouto
Ne super kaukot. Joo tulee lisäkäskyjä, mut silti tuolla treenausmäärällä huiput!!!!
Ja se ruutu. Tarvi apuja lähtöön (mikä ei videolla näy kun kävin merkkaa targetin) ja seuraamiseen tuloon. Eipä oo sellaistakaan koskaan otettu. =D
Sunnuntaina tehtiin sitten AVO kokeenomaisesti. Jälleen tutut liikkeet hyviä, mutta uudet vielä hakusessa. Merkinkiero ollu jo hyvä, mutta viikko sitten aloitettu ruudun treenaus vähän sotkee. Ruutu meni nyt suoraan maahan kun eilen se parikertaa niin tehtiin. Nopea oppimaan sanoisinko. =D Tänään saatiin tuomarilta myös kommenttilappunen mukaan. Se jos mikä oli huisi ylläri. Kurssin veti Päivi Kivelä.
Tän päivän AVOseuraaminen. Ne perusasennot puuttuu ja edistämistä juoksussa sekä teen täyskäännökset liian nopeaa.
Seiso (10p,) luoksetulo (muuten hyvä, mutta liian hidas. Hyvät perusasennot) ja maahan (9½ kun vino =D ). Luosetuloon vaikutti selvästi eiliset toppailut.
Ja sitten loput liikkeet eli ruutu (lähtee toisella, ennakoi), nouto (10) merkki (ei mene > 2 yritys ok jos kutsut aiemmin), kaket (kaipaa vielä apuja, kesken, liikkuu paljon kun nousee istumaan), hyppy (10), kokonaisvaikutus (10)
perjantai 13. toukokuuta 2016
Ihana vapaapäivä
Tämä oli melkein tän aamun ensimmäinen näky, Umpsin selkä. Mamin halipula oli taas sellaisissa mitoissa, että oli otettava unikavereita seuraksi. Ja sanomattakin selvää, että tänään oli myös lakanoiden vaihtopäivä. ;D Ume ei unikaverina ole mikään parhain, mutta kyllä nti haluaa välillä olla tätinsä esimerkin mukaan kainalokaveri. Tänään taisi olla juuri se päivä! Heti kun kävi ilmi, että mamilla on silmät auki, tuli Umpsi kiireellä "viereen" eli päälle.
Kun oli aika nousta oli meininki näin sähäkkää... Huoh... No ruokakupin kilahdukset sai liikettä tankkeihin vaikkei se ruoka olekaan Umpsille maittanut.
Päivällä sitten puuhailtiin pihalla pyykkinarujen parissa. Täpä kun ne vielä viimeisinä viikkoinaan söi... No ei se tämä uusikaan ole onnistunut olemaan talossa ilman kolhuja, tai siis Pate on selvinny mai ei. Aamu alkoi hammaslääkäri käynnillä, kun meillä maanantai iltana kolahti Paten kaa päät todella mellevästi yhteen. Patelle ei tietysti sattunu mitään, mutta mulla turposi huuli (onneksi sisäänpäin). Huulen ulkopuolella oli Paten hampaan kuvat ja sisäpuolella puolestaan omat ja alahampaista oli lähtenyt paloja. O_o Niin olen kuullut juttuja malinoisin omistamisen riemuista. Onneksi on vakuutukset kunnossa! =D Mutta osaa poika olla myös rauhallinen. Umpsista on tullut Patelle hyvin tärkeä. Tätiä vielä vähän kunnioitetaan liikaa. Tosin Kainon kanssa ärmypalloiltiin päivällä. Pate ei namipallon toimintaa ole hoksannu( siis tää malli missä nameja sisälläja pyöritäessä tippuu maahan), mutta mummokoira kyllä tietää! Osumatarkkuus putoileviin nameihin ei vaan aina ole ihan tarkka, joten Pate käveli perässä ja söi unohtuneet namit. =D

Eka lenkillä käytiin koko porukalla lontopolulla haahuilemassa. Mummokoira oli ihan villinä kun pääsi sinne, piti ihan Patea huokutella riehumaan. ;D
Ja haahuilun mestari Umpsi... Kyllä, tuolla kuvassa on Kainon lisäksi myös Umpsi.. Löytyy koivujen välistä taustalta. Joskus tuo hivenen jopa ärsyttää... mutta vain joskus! ;D Mutta kyllä on tänä keväänä luontopolku rempattu upeaksi!
perjantai 6. toukokuuta 2016
Really?!
Meillä on tänään koirilla ollu rankka päivä. Aamulla siivottiin talo, mikä tietysti häiritsi aamulepoa kun imuri ja moppi heilui. Kun talo kiilsi lähdettiin mummolaan missä Niilo jo meitä odotti. Tiistaina köytiin eka reissu ja kaikki 3 koiraa oli ihan myytyjä pikku mieheen!
Kohtuu turvallista hiekkalaatikolla kun on näin komeat vahdit.
Tänään on Paten kanssa haettu keppejä, käpyjä ja opeteltu pyöriin nurmikolla.
Mutta siihen otsikkoon. Olin vähän jopa järkyttynyt täällä! !! Mitä tekikään meidän iki ihana ja kiltti Kaino -Vieno kun oma sohva oli mamin vierestä varattu... joku malinöös vain kiilasi kuonon edestä siihen. ..
No problem totesi mummokoira ja käveli töreenä isolle sohvalle minne ei kyllä koskaan ole ollut asiaa omin luvin saatikka yksin! =D

maanantai 2. toukokuuta 2016
Viimeisiä viedään
Hallitreenejä siis. No varmaan sitä kesälläkin sortuu välillä hallille sateen sattuessa, mut näillä vappu keleillä on ihanaa saada olla ulkona! Ainoa miinus lumien ja jäiden lähdössä on et meidän metsälämppärikiekalla on nyt kauhee vallihauta ylitettävänä. Tähän mennessä ollaan kaikki siitä yli päästy, mut mummon ponnistus ei ihan ole nuoruus vuosien luokkaa... mut sinnikkäästi yli mennään. =)
Viimeiset viralliset hallitreenit vedettiin näin värikkäästi. Pitihän hallia sisustaa ;D Ajatus lähti Suskin kurssilta kun tuli puhetta eri pinnoilla seurauttamisesta. Kesäkentillä tulee automaattisesti välillä seurautettua kentältä puskiin ja takas, mutta hallilla pohja on aina sama. Nyt ei sit ollu! On tullut itselläkin kisattua halleissa missä pohja vaihtelee ja monesti koirat sitä vähän ihmettelee. Mun ryhmän koirat veti tämänkin treenin ku ammattilaiset. Pate kans ei hirveästi mattoja katsellut. Mummokoira hieman alkuun keltaista nalle mattoa ihasteli, mutta sitten homma lähti sujumaan.

Umpsi...
Niin eipä tässä taas paljon taas muuta voi todeta =D Taas on neidillä ajatus katkennut kesken hommien. Oletettavasti...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)