.

.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Tyttöjen työpäivä

Tytöillä oli tänään työpäivä. Eilinen kun oli mamin reissujen ja menojen takia tylsä kotipäivä niin tänään sitten otettiin vähän työntäyteisempi päiväohjelma ; D Tytöt pääsivät liikkeelle mukaan kun liikkeellä ei ollut töissä mun lisäksi kun yksi hierojista. Hienosti tytöt olivat päivän. Töiden päätteeksi käytiin sitten pyöriin Oulun keskustaa ristiin rastiin vajaan tunnin ajan. Turha varmaan mainita kuin kauniisti osasivat olla! Olen niin ylpeä kummastakin. Kaupungilta ajeltiin sitten mummolaan syömään vähän makkaraa =)

Ylpeä sain olla tytöistä myös pari iltaa sitte, kun irto koira tuli puskista meidän luo. Onneksi oli kiltti ettei sen kummenpia käynyt. Säälitti vain toinen, kun Kaino sanoi innokkaalle tulijalle kerran "rauh", hyppäsi koira muutaman metrin taaksepäin ja jäi kyljellee makaamaan. Umppa nyt oli oma hessuhopomainen itsensä ja olisi kovasti koikkelehtinut leikkimmään. Täti Kaino tyytyi vain seisoskelemaan samoilla jalan sijoillaan. Se miksi koiraa kävi sääliksi oli omistajan käytös. Sieltä kun lukuisten huutojeni jälkee joku nuorimies laahusti paikalle päätti hän vielä kurittaa koiransa O_o Kielen kannat ei pysyny hullussa kun ilmoitin kantani moiseen käytökseen. Turhaan sitä enää siinä vaiheessa poloista kurmuuttaa... Se karkaaminen on toinen juttu! Päästyämme vähän matkan päähän tuli tyttö ihanan collie pennun kaa vastaa ja katsoin että olivat juuri tapahtumapaikan suuntaan menossa ja varoitin heitä irtokoirasta. Kovasti kiitti tiedosta ja lähtivät sitten eri suuntaa. Vaikkakin irto koira oli ihan kiltti, ei varmasti 5kk pennulle tee hyvää jos joku hyppii yllättäen puskista naamalle...

Tässäpä kuitenkin tytöt työn ääressä ; ) Ekaksi Kaino
 Ja tietysti Umppakin oli paikalla. Umella oli mukana oma suokksari viltti. Tällä syödään kotona ilttikset ja muut isommat herkut!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti