.

.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Kainon nimipäivät

 Kainolla oli eilen nimpparit ja mamilla ei ollut taas asiasta mitään hajua ennenkuin ystävämme Hannelle-täti laittoi illalla onnitteluviestin muorille. Mami sai tuntea taas piston sydämessään kun oli ihan laiminlyönyt juhlajärjestelyt. ;D Onneksi päivään mahtui kuitenkin monenlaista puuhaa.

Aamulla me lähdettiin hallille treenaan ja tietysti treenit aloitetaan aina alkuverkalla. Hallin vieressä on kiva metsikkö polkuineen missä käydä. Kesäisin onneksi pääsee pururatoja pitkin tekeen pitkiäkin lenkkejä.

Tässäpä juhlakalu treenien jälkeen. Ohjelmassa oli merkinkiertoa ja uusia mestariluokan liikkeitä. Nyt on viuh-vauh, tulp ja nip-nap saatu hyvälle mallille. Kaksi ekaa on tulppaani ja valkovuokkokäännökset ja viimeinen sama kuin napa eli sivulta eteen, mutta seisten. Peruuttamistakin otettiin ja melkeen sain jo 3 metriin suoraa linjaa. Tai siis Kaino peruutti! =D =D

Ja meidän kannustusjoukot. Umpsi ontietysti treeneissä aina mukana ja tehtävänä on pitää mami treenimoodissa Kainon taukojen aikana. Lähinnä Umpsi syö herkkuja kentällä.

Toissa iltana meillä tapahtui kummia ja oudot tilanteet seurasivat torstai aamuun. Umppa päätti valloittaa Kainon sohvan!!! Kaino raukka oli ihan ymmällään moisesta.

Onneksi on kori mihin käpertyä. Laitettiin siis vahinko kiertämään. Keskiviikko ilta olikin meillä laatuaikaa yhdessä ilta. Tytöt olivat molemmat super halituulella ja taas yhteisvoimin runttasivat mut sohvalle jumiin. =)

Koska läheisyys oli keskiviikon teema päätti Kaino tulla haliin mamin jalkoja ihan ihmisohvalle lupaa kysymättä. Ja mamihan oli ihan haltioissaan... ;) Näin perjantaina on tilanne jo tasaantunut ja kumpikin tuhistaa omilla paikoillaan.

Umpsi on taas ollu Umpsi... Kainon palkintolelu on omittu ihan Umen henkkoht käyttöön! Umpan perustelut on se, että hän hoiti tuon kannustamisen ja koutsaamisen kisoissa. Ja kaikkihan me tiedetään kuinka työlästä ja raskasta puuhaa se on, joten kyllä tyttö on palkintonsa ansainnut! =) Ja Umelle on tulossa myösvähän isompikin ylläripalkinto, mutta vielä vähän jännitetään ennenkuin paljastetaan. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti