.

.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Veteraani Voittaja 2016


Kaino pääsi pitkästä aikaa taas misseilemään ja oikein Helsinkiin Voittaja-näyttelyyn. Päätin ilmoittaa vain toiselle päivälle, kun koskaan ei tiedä mikä fiilis mummolla on. No lieska fiilis jatkuu yhä edelleen!!!! Mummo on ollu edelleen super villi eikä pitkä automatka ja liukkaat ulkoilukelit hidastaneet mummon esiintymistä lainkaan.

Tuomarina toimi Jari Rosario Spagna Italiasta. Tuloksena meille VET ERI + SA ja ROP-VET!!! Näin ollen Kainon tittelien joukkoon saadaa lisätä VV-16 elikkäs Veteraani Voittaja 2016. Arvostelussa oli kaikki excellenttia! ;) 

Almost 9 years. In excellent condition. Excellent temperament. Excellent presentation. Excellent movement.

Kehän kulussa oli aika ajoin sotkua joten ennen ROP-vetskun valintaa meillä oli aikaa notkua kehässä kun parhaan nartun sijoituksissa oli jotain häikkää. Myöhemmin selvisi että tuomari oli sijoittanut valio luokan 3 valio luokan voittaneen nartun eteen PN-kehässä. Tulos jäi voimaan ja homma saatiin jatkumaan, Sääntöjen mukaan tuomari voi näin tehdä ja pari kertaa aiemmin olen tämän todistanut, mutta hyvin harvinaista se on ja olisi nytkin ollut kiva kuulla perustelut miksi näin. Ilmeisesti asianomaiset jonkun saivatkin.

Tässä posetusta kehästä.



Ja tässä sitten pokaali ja palkinto posetus. Mummo oli kyllä niin hieno koko päivän ja teissusta enempi myöhemmin kun saan kuvat purettua koneelle. =) Vielä loppuun iso kiitos kasvattaja Miialle upeasta koirasta ja valokuvista!!!

Loppuun video pätkää isosta kehästä. Tietysti sinne piti jäädä ja upea kokemus kaikkiaan vaikka tiedossa oli ettei tuomari meistä innostunutkaan. Kuva on sumea mutta josko jostain netin syövereistä löytyisi se livestreamkuvauksen tuotoksetkin.

3 kommenttia: