.

.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Turussa

Me Kainon kanssa pakattiin auto äärimmilleen täyteen ja lähdettiin Turkua kohti perjantai aamuna. Kainolla olikin aktiivi viikonloppu tiedossa, sillä Seppo oli tietysti lupautunut seuramieheksi ja lauantaina oli ekat VOI luokan tokokisat. Nähtii myös siskon lapsia. Manun kohdalla oli huonoa onnea ja unohdin kameran jokakerta kotiin kun oli Manusta kyse. Manu ja Mimmi kävivät myös tokokisoissa kannustamassa tätiä ja hurmaamassa yleisöä. Seraa nähtiin töissä ja tottakai Mimmi oli mukana.

Tässäpä tytöt aktiivisena



Kuten kuvista on nähtävillä oli asentogalleria hyvinkin vaihteleva = ) = ) = )

Tässäpä puolestaan vanhan tutun parin iloista jälleen näkemistä. Siis Seppo ja Kaino näissä vauhdikkaissa kuvissa... Ei pysynyt kamerakaan mukana...




 tietysti aina on aikaa pieniin pusutteluihin.

 Ja tässä komea leijonamies Seppo!

Toko kisat meni sika hienosti, tosin tulosta ei tullu = ) Kaino oli tosi tykki ja siitä liika innosta ne nollat sitten tuli. Tuomarikin tykkäsi ja kehui lopussa kovin. Nollista huolimatta halusi antaa kokonaisvaikutuksesta 9pistettä! Oli kuulema sen verta iloista menoa! Kuvia lisäillään myöhemmin kun niitä saadaan Kamera kun oli taas jääny...

Mutta tulokset:

Paikallaanolo          8 (lisä käsky nousuun)
seuraaminen            9 (kuulema hienoa, mutta pari vinoa perusasentoa)
istuminen                 0 ( jäi sellaseen puoli könöön... oma moka kun tuli uskon puute)
luoksetulo               8.5 (se onnistui!!!! Tosin askellajit vaihtui välillä... muistaakseni)
hyppynouto            8 (aikas kiva ei isompia virheitä)
tunnari                    0 (väärä tuli. veti huulilla kaikki läjään ja nappasi vanhingossa vipan oikealta, oikea oli      toiseksi vipa, mutta muuten kiva ja toi perille asti!)
kaukot                   0 ( hyytyi, ja tuli kohti. Jälleen uusi ongelma tähän liikkeeseen... huoh)
metallinouto            9
ruutu                       5   (kävi vetään ruudun takaa kunnia kierroksen kiitolaukkaa ja tuli takas mun luo. Toisela lähetyksellä kaikki nappiin.)
kokonaisvaikutus    9 (tuomari Ralf Björklund tykkäsi koirasta kovasti!)


yhteensä 165pistettä ja ei siis tulosta.

Lohdullista ettei kuin yksi koirakko saanut tulosta ja sekin kolmostulos. = ) Ei siis tarvii hävetä ; )

Kiitokset Miia jälleen majoituksesta!!! Koitetaan saada pian aikataulut taas yksiin. = )


No nyt saatiin kuvia niin lisäillään tähän loppuun:

tässä odotetaan innokkaana omaa vuoroa. Kaino tuntuu sanovan et "joko mennään!!!!!" = )
 No nyt on päästy paikallaanoloon eli 4min aika ja ohjaajat ollaan ulkona piilossa.
 Ja meitin bravuuri eli seuraaminen.


1 kommentti:

  1. Onnea hienosta voi-luokan avauksesta ! Monesta liikkeestä HUIPPU pisteet ! te vielä helposti nappaatte tuloksen kun kaikki menee nappiin!

    VastaaPoista