Eilen käytiin taas Kainon kanssa activella treenaamassa ja nyt oli tyttö kyllä riemuisalla päällä! =D Ollu treeneissä nykyisin vallitseva trendi, mut eilen oli jo pieni pelko että Möpö lähtee lapasesta.... Treenit aloitettiin kierimisen harjoittelulla, siinä jos missä bullmastiffille sopiva liike ; ) Möpö kieriseli selällään oikein antaumuksella ja välillä pomppi kuin jänis konsanaan. Tästä saatiin sit oiva startti oikeaan tokoon.
Seuraavana otettiin jättäviä, kaikkia sekaisin jotta koira oppii erottelemaan käskyt toisistaa. Meillä kun meni sekin hienosti (jopa istuminen!) jouduimme seuraavan kierroksen ottamaan juosten ja heiluttaan käsiä ilmassa!!! Huh huh... Siinä ei sitten enää istuminen onnistunutkaan ja muutkin tehtiin hieman empien, mutta tehtiin.
Tästä kun selvisimme otin pari kosketusalusta treeniä ihan itsekseen ja hyvin alkaa Kaino sen hoksia. Tosin vielä yhdistetaan maatemenoa ja kosketusta samaan pakettiin. Tämän jälkeen otettiin sitten hyppynoutoa sivuttain... Vasenkylki edellä kaikki meni hienosti mutta oikeakylki edellä meidän perusasento ongelma tuli esille. Kaino istui mun edessä naama estettä kohti. Jenni neuvoi odottamaan, mutta kun mitään ei tapahtunu käskettiin Kaino pois. Neitihän sit kävi tekeen hyppynoudon kapula suussa ihan itseksieen! =D =D Ja sama huono perusasento vain jatkuin. Taidettiin kokeilla 3 kertaa ja joka kerta sama juttu, ensin hypyt ja sit perusasentoon. Sit kokeiltiin ihan kapula suussa seuraten sitä paikkaa hakea hieman oli tyttö hölmistyny ku piti metalli suussa tehdä seuraamiskuvioita. Tän jälkeen otin sivulle tuloa tarjoamalla ja hienosti tyttö teki kaikista kulmista! Näitä sitten kotiin läksyksi.
Loppuun otettiin luoksetulo selin koiraan. Aluksi Kaino ei uskaltanu lähteä, mut sitten tultiin jytinällä. Jopa niin innolla et vahingossa sujahdettiin vieressä olevaan putkeen =D No sieltä kyllä tultiin salamana peruuttaen ulos ja oikeaan kohtaan. Täytyy kyllä sanoa et ei olis näiden treenien jälkeen mami voinu olla enempää tyytyväinen! Toivottavasti homma jatkuu samalla vireellä niin voisi niitä kisojakin suunnitella...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti