.

.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Rantakausi avattu


 Nyt kun kesä viimein on saapunu, niin pitihän sitä lähteä rannalle hengaileen. Ikävä kyllä kun rantsuun päästiin ei aurinkoa enää näkynyt, mutta vesi oli onneksi lämmintä. Mukana oli tällä kertaa vain Kaino, kun Umppa ja Paukku sairastivat kotona. Umppa kinttuaan ja Paukku paralla on joku tukos. Vesi maistuis, mutta kaikki tulee ulos ja kakkaa ei tahdo saada tulemaan. Täytyy huomenna soittaa lääkäri aika pojalle, koska aikas vakavalta vaikuttaa. Muuten pappa on onneksi ihan levollinen eikä tuskaisan oloinen, vaikkakaan olo tuskin mikään hyvä on.

Iloisempii aiheisiin sitten ja Kainon biitsi-beibe kuviin. Täytyy kyllä myöntää että nämä vesi leikit oli Umpan kaa paljon hauskempia. Kaino on aivan liian matami... milloin oli liian kaukana, milloin liian syvää ja kun dami saatiin se vietiin rantaan ja sen vierellä istuttiin, et "viittiskö joku tulla heittään". Mamihan sitten kahlasi takaisin rantaan heittämään. Edes kahden damin taktiikka ei purru. Ensin vietiin toinen rantaan ja sitten mietittiin et olikohan nyt hyvä tuulen vire noutamiseen. Huoh.... No sitten ku aina raahauduin sinne rannalle perässä et nyt kyllä pakkaan kimpsut ja kampsut autoon ja kotia oli Kaino ihan intsinä et "jeeeeee nyt heittää!!!" Anna mun taas kaikki kestää.... Umppa sentäs oli yhteistyö kykyinen ja selkeästi halusi leikkiä kimpassa!

 Tässä sitä iloista ilmettä.... ; D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti