.

.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Gällivaren näyttely

Tänään käytiin Kainon kanssa monster reissu ruotsissa. Lähtö oli 0315 aamulla ja kotiin palasimme1815. Mami tietty taas pörräsi koko yön niin, että unta sai ruhtinaalliset 45 minuuttia. Täytyy kyllä myöntää, että tuntia ennen näyttelypaikalle saapumista otin 5 minuutin tirsat autossa. Niiden voimin sitten koko loppureissu jaksettiinkin. =) En kyllä suosittele kenellekään....

Mutta onneksi reissu ei ollut "turha". Mukaan tarttui uusi titteli eli Kainosta tuli tuore Ruotsin muotovalio! Hienoa. =D Kaino oli elementissään kehässä. Lähestyi tuomariakin niin vauhdikkaasti, että koko kehä henkilökunta peruutti vimmatusti pois alta! =D =D Onneksi seisominen sitten sujuikin mallikkaasti, saa olla taas tytöstä ylpeä, niin kauniisti esiintyi vaikkakin kun laidalla harjoittelin ei yhteistyökykyä löytynyt lainkaan... Ne on ne lahjattomat jne. ;D Kaino sai hymynkin tuomarille ja kehäsihteerille, kun tyttö seisoi niin napakasti paikoillaan, vaikka ympärillä tapahtui vaikka ja mitä. Pari kertaa pää vähän kääntyi, mutta muuten oli oikein keskittyny ilme. Mistä ne naurun tirskahdukset tuli oli, että Kainolta avautui hanat. Melkein koko arvostelu ajan huulien välistä tippasi kuolaa, niin oli savukinkut namia! Tippojen tahti vain kiihtyi arvostelun loppupuolelle päästyä. =D

Tässäpä Kainon arvostelu:
Good type. A little bit too heavy. Nice head. Muzzle a little bit too long. Good mask. Very strong body. Exellent muscles. Movement is very balanced, a little bit too heavy

Tuomarina Elena Ukhabina, Venäjä.

Tulos siis PN2, SERT ja VARA-CACIB.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti