.

.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Lomakausi???

Selkeästi meillä on ollu lomailua, kun arjen harmauteen ei hirveästi ole säpinää löytynyt. Ainakin jos blogia on uskominen, sen verran hiljaista täällä on ollu. =) Yhtänä syynä on tietysti ollu tyttöjen juoksut. Kaikki kimppa treenit yms ollu nyt pannassa ja sekös on kiukuttanut. Turkuunkin piti lähteä Lentsulle oppiin, mutta ei niin ei. Ennen on päässyt juoksujenkin aikaan, mutta uusi treenipaikka on kuulema sen verran pieni ettei viitsi mennä uroksia kiusaan. Tän kyllä entisenä UROKSEN omistajana tiedän. Paukku kun oli isoilla kirjaimille kirjoitettuna uros, jos jossain oli juoksut siellä myös Paukku. =) Ja mikä vielä tuo kiukkua enempi, reissuun lähtö oli kiinni vain päivistä... Nyt ei enää näy mitään (käytiin jopa Mökön kaa riehuun), mut lauantaina vielä oli tahroja havaittavissa... Mutta parempi onni ensikerralla.

Umppa kävi sitten "harrastelemassa" Oulun näyttelyssä turistina. Hoksin että viikonloppuna on Oulun kv niin ajattelin et siinä oiva tilaisuus saada Umpalle hieman häiriö treeniä. Muuten tyttö oli oma sydämmellinen itsensä ja sai osakseen paljon hymyjä, mutta ne liput... Royl caninin mainos liehukkeet oli kammottavat. Hassua että sen malliset mitkä viimekesänä aiheuttivat tunteet purkua oli ihan ok. No kyllä ne liput sitten käytiin katsoon ja oltiin niinkuin ei mitään. Vaikka Umppa on urosmaisen putkiaivo, niin kyllä siellä hieman diivaakin löytyy. Hyvä esimerkki autoon noususta. Olen opettanu Umpalle, että Umppa nostaa etujalkoja ylös käskystä vuorotellen, tämä kuuluu meidän fysio liikkeisiinkin. No autoon nousu onkin ollu helppoa kun vain sanoo "ekana" ja "tokana", jolloin eka nousee oikea ja sit vasen jalka reunalle. No sitten tyttö hoitaa loput ja nostaa takapään kyytiin. Nyt on nti päässy palvelun makuun ja mikäli palvelu on hidasta, alkaa armoton mulkoilu taakse. Tähän vielä huomiona, että alkuun piti pidätellä ettei neito loikkaa kyytiin... On se vain niin ihana ötökkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti