.

.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Haravointi hommia

Tänään meillä oli pimujen kaa ohjelmassa haravointia ja muutakin pihahommaa. Tietysti pimut oli aktiivisesti hommissa mukana. Päivä oli mitä parhain ulkoiluun, mitä nyt tuo flunssan jälkimainingit vain hieman hidasti tahtia. Onneksi, nak nak, tuntuu että alkaa olla jo kovastikin voiton puolella tää tauti. Kun nyt vain malttais olla loppuun asti rauhassa! Illalla jatkoimme ulkoilu puuhia, kun kävimme Mökön kaa iltalenkillä. Tietysti kamera oli taskussa mukana, mutta unohdin tyystin sen olemassa olon kun pääsi juoruiluvaihde täysillä päälle. ;) Mutta onneksi pihalta on kuvia sitten ihan kyllästymiseen asti, toivotaan kuiten ettei. =D

Alkuun tuetenkin täytyy hieman lämmitellä lihakset, ettei tule jännitystiloja lihaksiin haravoinnista ja muusta puuhastelusta. Tytöt jytäs todella tunteella, pitkään ja  useaan otteeseen.


 Taas näitä ei upeimpia otoksia, mutta pakko laittaa tännekkin. Kuvassa toi sekavimman äköinen tapaus on meidän tasapainoinen laumanjohtaja narttu... Kainosta on syksyn mittaan kuoriutunut älytön jytääjä! =)
 Umppa oli vissii jostain kuullu että tähän aikaan vuodesta huodetaan latvomiset jos niitä mieli tehdä. Tuo havupensas raukka on muutenkin kitunu tossa jo muutaman vuoden, kaveri taisi kuolla jo eka kesänä. No saihan Kainokin aikoinaan omenapuu kukoistamaan pienellä latvomisella... ;)
 NAM, hyvää on!
 Välillä sitten posetettiin uljaana.
 Ja takas hommii. Heikosti on mami hoitanu hommat!

 Kainohan kävi tarkisamassa työn jäljet. Ilmeisesti työjälki tyydytti, kun ei jatkanut hommia.
 Ja innostuipa Kaikku posettamaankin!
 Umppa olikin löytänyt upean paikan fiilistelelly... Testataan nyt kukkien "umekestävyys" samalla.
 JA niitä syys perhepotretteja. Tässä taas useampi putkeen. Kainosta tulee edesmennyt Neksu mummi mieleen. Neksulla oli samanlainen posetus aina kuvissa, leuka ylhäällä ja tiukka tuijotus eteen. Tainnu Kaikku ottaa oppia mummilta. Ume puolestaan taitaa posetuksen salat, joka kuvaan vähän erilainen posetus.



 Ja kulisseista. Mikä ihmeen vimma saa ihmisen päähän ajatuksen että olis kiva homma haravoida lehdet samaan läjään kuvaa varten... Onneksi etupihan lehdet  riitti ettei tarvinnu takapihalta asti kantaa...
 Ja Kaikun oma pose. Ume kun ei märissä lehdissä viihtyny kuin sen aikaa mikä oli pakko. Kaikku on niin kiltti!
 Tässä loppuun Umen oma työpaja. Istutuksia on selkeästi tehty ja pensaita harvennettu... Heti kun kamerasta loppui patterit innostui Kainokin tuhoamaan purkkeja. =) Moisesta käytöksestähän ei sovi jättää todisteita... ;) Leikki loppui vain lyhyeen kun Ume taas itsekkäästi halusi aina saman purkin, risun tai kepin mikä Kainolla oli. Kaikku päättikin sit mennä sohvalle ottaa unia.
Vielä lyhyt TOKO katsaus loppuun. Reissun jälkeen kävimme perjantaina ihan ohjatuissa treeneissä. Kaino oli ihan ääretön tykki. Otettiin kisoissa pilalle mennyttä metallinoutoa ihan esteen vieressä. Kyllähän se ste jälleen kovasti kutsui tyttöä. Tosin Sulkalan Katja kovasti ihmetteli miksi liikkuri sen esteen niin lähelle jättää, mut onhan noita tilanteita tullu jo parikin kertaa vastaan. No avuksi otettiin sivukäsky heti kun Kaino nappasi kapulan. Tänään otettiin samanmoinen treeni pihalla ja se meni paremmin. Ainoa poikkeus oli, kun noutolinja oli sama kuin hypyssä, mutta pari metriä hypystä oikealle. Tein sen vielä piruuttani samalla kapulalla ekaksi hyppynä ja sit pari asketa sivulle ja perusnouto. Eka kierroksella kaikku oli hyppäämässä esteen mennessä, mut paluu onnistui hyvin. Seuraavalla kiekalla jaksoi tyttö kuunnella käskyä "tuo" aikä vain suinpäin rynniny hypylle. Hetken kävi mielessä ottaa kuuntelutreeninä sama hypyllä, mut järki voitti ja ajattelin sen olevan tyhmää tässä vaiheessa kun se ongelma nyt on päällä. Joskus sitä vain hoksii eikä hakaa päätä seinään, useinmiten ei... :P Täytyy vielä hehkuttaa että luoksetulon toppi onnistui treeneissä heti eka yrittämällä ILMAN lätkää ja kaukotkin tehtii takajalkatargetilla ihan vallan mainiosti. Hauska huomata, kun kaukot nyt osataan on Kaikku huomannu ton targetinkin idean. =) Heti korjasi takajalat targetille jos ne luiskahti vaihdoissa sieltä pois! Loistavaa!!!! =D

Umppa taas kunnostautu sirkustemppu puolella. Otettiin molemmille etutassut vadin päällä pyörimistä mun kaa vastatusten, oltiin siis naamatusten. aina kun minä siirryin oli tarkoitus että koirakin siirtyy. Kainolla hieman kesti vaikka ollaan tätä otettu joskus, mut Ume hoksi heti! Miksi Ume ei voisi hoksia sitä kontaktia ja seuraamista samalla tavalla... Huoh...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti