Huh huh mikä lenkki eilen metsässä pimujen kaa... Ume, se mamin tolloakin tollompi rakkauspaukkaus päätti eksyä metsään! O_o Aivan oikein se eksyi... Normaalisti kävelemme tiettyä metsätietä suoraan, eilen päätin tehdä lyhyemmän lenkin ja käännyin ajoissa oikealle. Käännöksen jälkeen huhuilin pimuja, kun jäivät painimaan tien varteen. Kaikku sieltä reippaana juoksikin paikalle ja katsoin että Ume tulee perässä. Hetken käveltyäni tuli tunne ettei kaikki ole ny mukana ja ei ollu vaikka kuinka huusin. Ume oli KADONNU!!!!! Voi sitä hätää ja paniikkia mikä iski. Päätin kävellä takaisin risteykseen huhuilemaan, mutta mitään ei kuulunu eikä näkyny. Olin varma et Ume olis jatkanu suoraan ja olin näkevänikin siellä liikettä, mutta hetken juostuani ei siellä mitään näkyny. Ajattelin et auringon säteet, jotka kimalsi puiden välistä olis tehny tepposet mulle. Samoin Kaino ei suostunu tuleen mukaan tielle, vaan jäin istua napottamaan paikoilleen. Tietysti tulkitsin asian niin, ettei Umppa ole siellä suuntaa. Samalla Kainolla oli kauhea veto takaisin montuille päin. Päätinkin sit uskoa Kainoa ja lähteä katsomaan onko Ume löytänyt tiensä autolle. Ei ollut!!! Kaikku tosin oli sitä mieltä et hän jää autoon. Taisipa sanoa jotain siihensuuntaan et "kaasua, nyt lähdetään ku tollosta kerranki päästiin eroon". ;)
Hätä oli tässä kohden jo järkyttävä. Olin huutanu Umppaa jo puolisen tuntia yhtä soittoa. Tietysti tälläisina hetkinä oli Matillakin puhelin ollu takintaskussa, eikä ollut kuullut soittoja. Normaalisti kun hänetkin saa aina kiinni... Kohtalon ivaa... Onneksi iskä vastasi ja lupasi tulla hätiin, vaikkei kyllä kuullostanut kauhean iloiselta asiasta... ;) No päätin kuitenkin jatkaa matkaa sitä tietä suoraan minne yleensä suuntaamme lenkin ja sieltähän se Ume tuli vastaan!!! Jopa ravaten ja häntä heilui iloisesti. Oli pimulla vissii ollu seikkailua kerrakseen. Sitten takaisn autolle ja kotiin. Meidän vajaan tunnin lenkistä kehkeytyi yli kahden tunnin sessio. Ume ehti olla kadoksissa noin tunnin. En kyllä koskaan enää jätä Umea mutkissa yksin... Mutta miten se menikään se neuvo et katoaa koiralta näkyvistä niin oppii pitään silmällä.... Ei ole eka kerta ku Ume on eksyny, mut tähän asti on aina pikku huutelulla tiensä löytäny takas. =) Ei passaa näköjään vaihtaa reittejä!
Kotiin päästyä pääsi kyllä itku. Metsässäkin oli pari kertaa hyvin lähellä, mutta jännä miten sitä saa hädän aikana itsensä pidettyä kasassa, siinä ei itkut auta! =) Vieläkö olin tuulipukupäällä sisällä kurvasi Mattikin pihaan. Tietysti kauhea hätä mitä tapahtunut, kun olin soittojen lomassa laittanu viestiä et Ume kadonnu. Ja kun oli yrittäny soittaa takas, olin tietty puhelimessa kaverin kaa enkä vastannu... Mutta onneksi pääsimme säikähdyksellä koko porukka.
Mutta tässä vielä pimut kun kaikilla oli vielä hauskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti