.

.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Haastattelu

Meillä oli tänään vähän poikkeava ilta. Nyt kun mami on kipee eikä voida lenkkeillä normaalisti oli illassa kuitenkin säpinää. Meitä käytiin haastattelemassa yliopiston tutkimukseen koirien ja omistajien yhteiselosta. Tarkempi kuvaus oli: Olemme laatimassa kulttuuriantropologian harjoitustutukimusta ihmisen ja koiran välisestä suhteesta ja koiraurheilun vaikutuksesta siihen. Pyrimme ymmärtämään millaista koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus ja kanssakäyminen on sekä selvittämään millaisena koiranomistajat näkevät suhteensa koiriin, mitä koiraurheilu tuo omistajan ja koiran suhteeseen. Vertailemme haastateltaviemme kertomuksia ja selvitämme mitä yhteneväisyyksiä ja eroja niissä mahdollisesti on.

Meidän tutkimus kohteemme olivat taas mallikansalaisia ja alun iloisen tervetulorumban jälkeen meininki oli enempi ja vähempi tällaista. Tosin kun mummo oli lopussa valloittanut parhaan paikan keittiönpöydän läheisyydestä saatiin vähän koiraperheen actioiniakin kehiin. Pikku mailois päätti talloa riemunpurkauksessaan mummon päältä... O-ou... Turha varmaan mainita ettei ollut hyvä idea. Tosin mummon RAUH tulee aina niin säpäkästi ja nopeaa ettei mummon menettänyt edes paikkaansa korissa kun pylly pysyi koria varaamassa. =D Onneksi haastattelija ei kovasti säikähtänyt vaikkei ollutkaan koiraihmisä sanan varsinaisessa merkityksessä. Leppoisa lauma sai paljon kiitosta ja kehuja, kun alkuun oli mietinyt kun isoista koirista kyse että millaisia mahtavat olla. Myös Umpsin pieni kuorsauksen alku herätti huomiota ja hilpeyttä. Haastattelija ei ollut kuullut koskaan koirien kuorsavan. =D No Umpsi lopetti töristetlyt lyhyeen tällä kertaa.


Mutta tää kaksikko Umpsi ja postiies... Kyllä nyt on ollut sellaisia joogaliikkeitä viimeaikona että huh huh. =D Mutta tällaisen kuvasarjan sain eräänä aamuna  ikuistettua. Jätin pari välivaihetta pois mutta tästä lähettiin...

...Ja tähän päädyttiin. =D Mummo katselee taas korista että "Really?!"

2 kommenttia:

  1. Olette olleet Haltialassa lenkillä. Eikö olekkin ihana paikka, meidän yksi suosikeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis aivan mahtavaa seutua!!!! Mä olin ihan myyty =D

      Poista