Kaikku oli nuorenakin kova jekuttelija ja tuntuu että tuo piirre on taas alkanut palaamaan. Olisikohan hyvä vointi ja olo syy tähän. Uskon että tuo maksaongelma vei meiltä muutaman vuoden tehokasta peliaikaa pois kun ei tiennyt mikä Kainoa hyydyttää ennekuin se pahin sattui. Onneksi mummo on saatu takas iskuun ja kuntoon.
Mutta siihen tän kerran jekkuun. Ollaan haukkiksella kierretty meidän viime kesän vakilenkkiä nyt pitkän tauon jälkeen taas uudelleen. Talvella kun valoa ei ole ei tuolla niityillä ole kauhean viihtyisää... Jossain kohden reittiä tulee vastaan rautasilta joka on kyllä poistettu käytöstä, mutta siitä kyllä kaikki kulkee kun muuta ylityspaikkaa ei ole. Taas mietityttää miksi näitä ulkoilureittejä ei pidetä kunnossa... Tuolla kulkee myös meidän harrastelijoiden lisäksi seudun muut koiranulkoiluttajat, lenkkeilijät ja mastopyöräilijät. Mutta ajattelin kuvata koirien ylitykset tai lähinnä Paten kun tuo oli pieni vääntö saada pojalle päähän että reikäistä ja huojuvaa pintaa pitkin voi kävellä. Paten hoiti homman tähän tahtiin eka reissulla. Hyvin oli jäänyt mieleen, että silta on kulku kelpoinen.
Sitten meidän mummo jonka oletin menevän samantien...
No ei mennyt vaikka kuinka maanittelin. Ei auttanut kuin laittaa puhelin pois ja alkaa auttamaan mummo yli ettei myöhästyttäisi treeneistä. Samalla sekunnilla kun puhelin meni taskuun mummo hyppäsi ketteinkien yli ja lompsi toiselle puolelle taakseen katsomatta! Koitin kyllä saada muoria palaamaan uusinta videoon, mutta turhaan. =D
Revanssi sitten seuraavalta kerralta. ;D Nyt possujuna tömisteli yli moitteettomasti.
Ja niihin liekki treeneihin. Viime reissulla käytettiin naapurikentän agirataa hyväksi rallytreeneissä ja kun homma oli paketissa päätin ottaa kasvattaja Miialle videon Kainon putkesta.
ja hommahan jatkui mummon omatoimiradanpätkän muodossa. =D =D =D Putkihullu se on vieläkin. Ei 9 vuotta paina tassuissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti