.

.

tiistai 26. joulukuuta 2017

Ihanat pyhät

Vaikken ihan hirveästi pidä pakkasesta, niin täytyy kyllä myöntää että onhan tuo maisema upea!!! Nyt kun oli vapaita käytiin useampaan kertaan metsässä hulluttelemassa.Laatuaikaa isolla kirjaimella.
Mummo jatkaa tutulla tyylillään vauhdikkaasti. Ei tassut ole painanut vaikka reilun tunnin lenkkejä ollaan paukuteltu menemään valoisan aikaan. Usein pitänyt mummo oikein jättämällä jättää kotiin illan toiselta lenkiltä, malinois kun käy kaksi pidempää ja mummolla olen pitänyt tuon linjan, että vain yksi pidempi päivässä ja toinen on sitten lyhyempi. Kaikesta lenkkeilystä huolimatta mummo olis halunnu lähteä Paten ja mun mukaan hallille treenireissulle. Muuten mummo olisikin päässyt kruisaileen, mutta pakkasen ollessa -15 ei mummoa viitsi autossa istuttaa.
Stickmaster on myös silpunnut keppejä kiivaalla tahdilla.
Vitsit että onkin hyvää...
Kaksi upeaa! Maisema ja Mummokoira.
Ja vauhtia ei puutu näin lenkin loppuosaltakaan. Takana jo noin 45min kävelyä josta osa umpirämpiä.
Hetki tämän videon jälkeen me mentiin pyllymäkeä Postimiehen kanssa tää sama rinne alas. Tietysti ainoa pylly joka otti jäätikköön osumaa oli mun, koska pikku halimali tunki syliin. =D Varmasti oli pojan paras joululahja hetkeen!!!!

Kiltteinäkin oltiin oltu koko porukka. Pate sai oman lahjan...
...ja koko perheen yhteisen. Röhköpossu onkin ollut nyt hitti muutaman päivää. Oikein mieluinen lahja englannin pukilta.
Joulupäivä me aloitettiin näin rennosti. Tosin ainoa joka sai syödä herkkuja oli mami, mutta se ei menoa haitannu kun kerrankin pääsi sänkyyn. Paras paikka! Jopa Postari viihtyi parituntia. Ja mummo the tankki päätti jyrätä Paten... Pate kun oli ehtiny nopeampana kainalopaikalle ennen mummoa niin mummo oli päättänyt haluta juurikin sen saman paikan.Malinois kyllä nopeasti laski litistymisvaaran ja vaihtoi jalkopäätyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti