.

.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Se alkais olla kesä =D



Ihana lämpöaalto on saapunut tänne pohjoiseenkin! =) Lumet on sulanu pihalta ihan hirmu vauhtia ja samalla aikaa koirat on alkanu viihtyä pihalla pidempää ja pidempää. Varsinkin Umpasta on kehkeytyny oikea piha vahti, sisälle ei tultais millään. Tänään ollut vahdista vapaapäivä kun pikku nti pääse ostos reissulle mukaan autoilemaan joten uni on maistunut.



Meillä on terassilla koirille sohva mihin voi käpertyä villaviltille odottamaan josko ovi avautuis ja pääsisi sisälle. Sohva onkin ollut kovassa käytössä, jokainen vuorotellen on aitiopaikalla vahdissa. Sohvalta kun näkee portille ja tietty ovelle kun siinä vieressä on. Tässäpä vahdit tositoimissaan.



Tietysti pihalla pidetään lihaskunnostakin huolta venytellen. Ensin venytetään ja sitten kölähdetään aurinkoon lepäileen ja annetaan lämmön hyväillä kehoa.


Nyt sairaslomalla ollessa ollaan Kainon kanssa ehditty treenailemaankin. Ehkä jopa liikaakin koska nyt tuli kyllästys Möpöle... Tais sitten se on se kisa taika... Huoh... erehdyin ilmoittamaan kisoihin kun ilmoitettiin, että paikkoja olisi vapaana, muutoinhan suunnitelmissa oli aloittaa kisaaminen vasta syksymmällä. Kaino ollu nyt hienossa iskussa treeneissä siksi ehkä hurahdinkin kisatunnelmiin. No ei ole enää... Kevättä on sen  verta rinnassa, että mieluummin köllitään auringon hyväilemänä. Tai liikkeitä suoritetaan pieni pilke silmäkulmassa. Olin revetä kun tein noudon palautusta ja hyppy oli keskellä pihaa. Yhtäkkiä kesken palautusten nti nappasi kapulan ja kävi suorittamassa hypyn ja tuli vierelle. Niin se on hyppyNOUTO mitä voittajassa tehdään. ; ) No katsotaan miten menee, josko Lentsu saisi painettua taiikanappia ja homma taas toimisi.


2 kommenttia:

  1. Tsemppiä kisaan! joskus vaikka edeltävät treenit menee päin p... niin kisassa voi onnistua ! Peukutuksia täältä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos! =D Onneksi tässä on vielä pari viikkoa aikaa jännittää ja teho valmennusputki ennen koitosta.

    VastaaPoista