.

.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Salonki-tontut duunissa

 Torstai päivä oli Pimuilla vähän hektinen. Aamulla hyppäsimme autoon ja suuntasimme lounaalle, sieltä sitten pimujen treeneihin ja vähän maminkin salitreenejä oli ohjelmassa. Kotiin puoleksi tunniksi ja sit töihin salonki-tonttuilemaan. Tosin Kaikun kanssa ollaan sovittu, että Ume on se tonttu. ;D

Kaikun ilme kertoo kaiken. Täällä sitä taas napotetaan parkkihallissa... Tulossa siis työpäivä tai sit hallitreeniä. No eka arvaus osui oikeaan.

Ume taas oli jo terävänä lähdössä tonttuilemaan. Ikävä kyllä pimujen piti hetki odotella autossa, että enimmät asiakkaat pääsee alta pois.

Kun jäljellä oli enää koiraihmisiä alkoi työt pimuilla ihan tosissaan. Tässä molemminpuolinen turvaus. Hyvin se mamikin mahtui tuohon pidennyksiä näpläämään.
  Päivä tuntui vain venyvän ja venyvän...Ume jo tähyilee ulko-ovea toiveikkaana. Kelloa jos tarkkaan tihrustaa, niin huomaasen käyvän jo 11 yöllä. =) Goalas on auki yötäpäivää!

Kaino löi tässä kohdin jo hanskat tiskiin. Ei asiakkaita, ei rapsutuksia.

No kyllä me kotiin päästiin lähtemään saman vuorokauden aikana. ;D

Kotona odotti sitten päivän paras osuus, ILTAHERKKU! On muuten hyvää ja kerrankinsopivan kokoinen, sanoo Umppa omastaan.

Kaikku oli alkuun ihan mykistynyt herkun koosta, mutta hetken jättimäistä herkkua ihmeteltyään alkoi armoton järsiminen. Nam, naudanmahaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti