Mami sai jonkin karseanpöpön loppuviikosta ja olo on ollu kaamee, jopa kuumetta lähemmäs 38 vaikka normaalisti mulle ei nouse sitten millään! No mun haave sohvalla makoilusta tuotti tulosta. Milloin sitä oppis olee haaveilematta kun vuodenvaihteessa oli sama homma. ;D Mutta koirilla on ollu kivaa ja tylsää. Eilen jaksoin vähän Täpän kaa ottaa kotiläksyjä, mutta tänään on pinna ollu sen verran lyhyt että päätin etten.... Mutta aloitetaanpa alusta ja lauantaista.
Aamulla kello soi ihan normaalisti mutta en ollut siihen heränny O_o Huomasin puolituntia siitä kun kelloa katsoin että OMG nyt pitää nousta. Nousun jälkeen huomasin että OMG päätakas tyynyyn ja peruun asiakkaat. Ei mitää saumaa ollu lähteä mihinkään. Toiveikkaana ajattelin päivän levätä että pääsee illalla ystäväni kanssa syömään, mutta turha varmaan mainita kuin kävi... Ei todellakaan!!!!
Aamupäivän torkuin sohvalla, mutta sitten oli jo lähdettävä käyttään koissut lenkillä. Näin kun puuskuttaa on metsä se paras vaihtoehto ja kun ottaa vielä kameran ei tarvii pelätä että innostuisi kuntoilemaan. Lauantai me viihdyttiin ihan montuilla kun kerrankin ei ollut ruuhkaa. Täpä oli alussa oma ärsyttävä itsensä ja antoi heti pimuille kyytiä. Tässä alkuun Umppa kohteena. Ume jo välistä innostuu todella hienosti jytään,,,
Mutta näin siinä usein käy kun uskon neidin säästelevän polviaan kun joku ryskää täydellä teholla päälle.
Kun molemmat neidot oli juoksutettu läähikseen tuli onneksi lampi mistä mr Täpä sai himpun viilennystä tunteilleen.
Kaikku tietty osallistui kahluu hommiin kans. Umppa raukka oli munkainalossa kokoajan turvassa.
Ja meidän komistus!!!
Tää oli huippu!!! Meillä pimut säännöllisesti on vähän ? kun ne katsoo Täpän toimintaa...
Ja reilukerho kokoontuu... Ensin ärsytetään Kainoa ja sitten ollaan kaverin seläntakana "turvassa".. =D Itseasiassa homma menee niin, että Kaikku on alkanut ottaa mamista mallia ja himpun tukee meidän Umea eikä anna Tärpän kiusata toista niin paljon. Voihan se olla, että Kaikulla sattuu jo korviin se kaikki kiroilu... ;D
No osataan sitä leikkiä kauniisti yhdessäkin. Vitsit mua niin harmittaa kun ei ollu kamera taas valmiina. Ume puuhasteli ton kepin kanssa ja Täpä meni siihen hengaa ja katsoo. Hetken päästä herra keskittyi johonkin hajuun niin tiukasti, että käveli Umen vatsan alta ja Umppa vaan nakerteli keppiä niinku aina =D = D
Uijui.. tää piti laittaa vaan kunon niin kauniita ja upeita koiria!!! Kaikkun ei uskoisi lähentelevän 8 vuoden ikää!!
Ja niinpä tällaista meillä siellä on... Umppa puuhaa omiaan ja Täpä omiaan... Jumankauta oon tosta sanonu sata kertaa ja toiset lenkit menee ihan kivasti ja sit on näitä. Ja kaiken kukkuraksi laitoin Umpalle jotain suihketta missä sanottiin että tekee nartun hajusta epämiellyttävää urokselle... Siis really??? No ei se ehkä niin paljoa haistellu....
Ja sitten jytää!! Ihana kun Kaino on inostunu jumppaa Tärpän kans ihan kunnolla. Siinä kilot karisee ja kisakunto kasvaa.=)
Välistä kaukana vissiin kuulu jotain... Paluu matkalla tuolla metsänlaidalla oli kyllä tuoreet jalanjäljet, että noinkohan siellä tosiaan joku meni.
Ja sitten se Tärpän paketti taas levis ja hajos... =D Kaino sai nuorempana näitä samoja hulluuskohtauksia..
Sitten taas mentiin täysillä!
Loppuun maisemakuvausta... Upeita "joenuomia" oli sade tehny tuonne montuille. Siellä kun ei kauheasti ole mitään mitä ihastella niin heti pisti silmään... Tosin upeet on noi kankutkin mitä kuvassa näkyy. ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti