.

.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Harrastamisen iloja

Tänään siis harrastettiin jälleen.... Kokonaista 5 liikkeen ja 90pisteen verran. Kyseessä siis TOKO kisat ja voittaja luokka. Hallille saapuessa Kaino oli tosi kivassa vireessä, mutta koska aikataulut oli ilmeisesti laskettu päin p... niin pääsimme aloittamaan aikaslailla myöhässä. Hallin lämmitys oli alkuun ihan sökönä (lämpöä saatiin n. 3tunnin odottelun jälkeen) ja pakkanen oli kivan kirpsakka. Itseasiassa ulkona tuntui lämpöisämmältä. No koska odottelua kylmässä jatkui, oli Kaino oman vuoron kohdalla jo ihan poikki. Tosin huomasin jo paikallaanoosta pois tullessa, että Kaino jähmi puhaltimen puoleista sivua (halli oli siis paineilma kuplahalli). No suurin osa liikkeistä tehtiinkin siellä puolella... Päätin sitten ruudun jälkeen lopettaa leikin kesken, koska Kaino oli sen oloinen ettei pitänyt kehässä olosta. Nyt onkin kivalla fiiliksellä kohti keskiviikon kisoja! = ) = (

Tässäpä pisteet:

Paikallaanolo 10
seuraaminen 7,5 (siis kamalaa siellä puhaltimen puolella, toisella laidalla kelvollista)
istuminen 0
luoksetulo 5 (ehkä taas bullmastiffimainen liike... Lähti laukalla kohti liikkuria, siis äärimmäisen vinoon. Siitä huolimatta toppi onnistu, KÄSIMERKILLÄ! Kutsu ja Kaino korjasi linjan kohti mua ja meni hienosti maahan ja laukalla perille asti.Tätä ei kykene muut kuin bullmari tekeen= ) )
Ruutu 0 johon siis kekseytin (lähti kyllä laukalla suoraan, mutta semmoista paikallaan laukkaamista, juoksi läpi ja agi esteille. Olisko pientä sijaistoiminnan makua? )

Luokan jälkeen menimme takaisin kehään ihan kisamaisesti ja edelleen koira oli jähmeä. Kun päästiin puhaltimelle otin palkkauksen patukalla ja siihen loppui jähmistely. Akka oli tulta ja tappuraa ja teki hommia ihan ok! Täytyy siis näköjään virittää patukalla ennen kehää jos näyttää tahmealta. Tosin voi sit roiskia miten sattuu, mut sekin parempi kuin hyytyminen. Oli kyllä ihan eri meininki kuin Turussa taannoin.

Iskimieskin harrasteli tässä taannoin. Paukku sai iltaherkuksi jätti luun ja se taisikin olla NIIN iso herkku ettei sitä raaskittu syödä vaan se haudattiin! Kun Kaino oli oman herkkunsa syöny otin Paukulta luun pois. Ilmeisesti herra oli unessa kun sen tein koska kun Kaino oli sänkyyn tulossa haukahti herra kuuluvasti. = ) Harvoin kyllä korottaa ääntään jälkikasvulle. Sama efekti on saatu kerran aikaisemmin isolla hirvennahkaluulla. Kaiken muun Kaino varmaan saakin viedä iskiltä! = )

Tässäpä kuvia herrasta työn touhussa. Pakkohan se oli ikuistaa kun niin keskittyneesti luuta piilotettiin. =)


Ekaksi laitettiin tyyny luun päälle ja sit vaan kaapimaan peittoa suojaksi.


Täytyy vielä loppuun paljastaa, että lopullisessa versiossa takana näkyvat tyynytkin oli lattialla, kun senverta ponnekkaasti herra möyhensi. = )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti