.

.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Umppa-jumppaa

hui kun on taas blogi jäänyt. No puolustukseksi täytyy kertoa, että pääsimme muuttamaan uuteen asuntoon kuun alusta, joten kiirettä on pitänyt pakkailun ja kodin sisustamisen kanssa. Koirat ovat tietty saaneet nauttia arjenrutiineista tuttuun tapaan ja kodinvaihtokin sujui bullmastiffien tyyliin rennosti. =)

Umpan jalka on parantunut huimaa vauhtia! Toissa viikolla vielä Raija (meidän luotto lääkäri) tunsi naksuntaa polvessa, mutta viimeviikon kontrollissa ei enää naksuntaa tuntunut! Viimeviikolla oli myös fysio käynti Kaisalla ja hyvää palautetta tuli sieltäkin. Ensin Kaisa oli huolissaan ontumisesta, mutta kun laskimme kalenterista ettei leikkauksesta ole kuin 6viikkoa, niin kävely muuttu hetekessä hyväksi. ; D Tahtoo välillä unohtua ettei leikkauksesta ole enempää aikaa kun tyttö on niin super reipas ja energinen! Mamilla on säännöllisesti tukka pystyssä kun neito saa lenkillä hepuleita...

Jumppa ohjeet pysyivät vielä samana eli nostelemme etujalkoja ilmaan 3xpäivässä. Kesto aina päivän kunnon mukaan jotta takaset pysyvät molemmat maassa (koiran on siis tarkoitus varata painoa taakse). Nyt saamme ottaa mukaan jo epätasaisen alusta takasten alla että joutuu tekemään hieman enempi hommia.  Samoin painn siirtelyt puolelta toiselle pysyi ohjelmassa mukana. Ensi kerralla tuleekin sitten uusia juttuja opeteltavaksi/tehtäväksi.

1 kommentti:

  1. Hienoa että Umppa toipuu huimaa vauhtia ! :) meilläkin olisi ensi viikolla Oulunsalon reissu :)

    VastaaPoista