Me eksyttiin...

Me vähän niinku eksyttiin pimujen kaa metsään... taas... kun on kävellyt 10 min yhteen suuntaan ja 20min takaspäin eikä autosta ole tietoakaan voi jo arvailla olevansa hukassa. Tarkoitus kun oli Umpan kaa käydä himpun lyhyempi lenkki ja jatrkaa siitä sitten Kainon kanssa pidempi. Siinä keskellä metsää samoillessa (välttelimme jäisiä teitä) kuulin onneksi moottorisahan ääntä ja löysin äänen päästä metsien ritarin joka opasti meidät oikeaan suuntaan. Samalla saatiin ohjeet jätkänkynttilän valmistukseen ja nokipannukahvitkin olis ollu kuulema normaalisti tarjolla, tällä kertaa oli pikareissu vain niitä "kynttilöitä" hakemaan, eikä näin ollen ollut kahvia. Sinällään ei suuri menetys kun en kahvia juo....

Ennen kuin lähestyin miestä jätin pimut maate hieman kauemmas, kun ajattelin ettei varmaan ole kauhean miellyttävää kyseiselle herralle jos pimut olisi rynnänneet täysillä tervehtimään. No arvata saattaa ettei Umella hermo pitäny, vaan neito kirmaili paikalle katseleen. Ei muuta kuin uusi käsky istumaan ja kuunteleen ohjeet reittiin että kynttilän tekoon. Ohjeet saatuani aloin tehdä lähtöä, kysyi mies "huolestuneena" oliko mulla toinenkin tuolla. Varmaan luuli että unohdin =D Tosin ei sekään mikää ihme olis ollu. No kun kävi selväksi ettei hän pelänny koiria pääsi Kainokin tervehtimään. Mies oli kuulema katsonut että toinen olisi ollu saku. :P Kait tuo toko hirmu sakemannistakin menis. =D

Pelottavin osa reissua ei ollut itse eksyminen vaan että olin jo päätellyt oikean suunnan auringonlaskusta! Siis minä!!! Pelottavaa.... Niin ja lenkki oli mitä mainioin kun sai tepastella sammalikossa, nyt vain jännitetään tuon könkän huomista kuntoa, vauhtia hänellä kyllä riitti koko reissun ajan hiukanliikaakin.