.

.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Tyttöjen työpäivä



Tytöillä oli tänää työpäivä pitkästä aikaa. Tuntuu olevan ihan himoittuja nämä duunit, mikäli pyllyn pyöritys on  siitä mittarina. =D Tyttöjen vastuualueena on tietysti asiakkaiden viihdytys. Vai olikohan se toisinpäin, että asiakkaiden vastuulla on pimujen pyöritys? Onneksi tämän sunnuntain asiakkaalla oli vuosien kokemus karvakorvien hömpötyksestä, joten siinä meni molemmt pimatsut samalla kertaa.


Kun Umppa jäi vielä värinvaikutusajalla viihdyttämään asiakasta lähti Kaino mamin mukaan ison salongin puolelle pesemään kahvikonetta. Täytyyhän sitä työnjohto olla aina paikalla, kun töitä tehdään.
Samalla hoidettiin tuo kampaamoissa aikas yleinen juttu eli peilin edessä keikistely. Ei tainnu tällä kertaa peilikuva olla Kainolle mieluinen.... Sen verran apealta tyttö näyttää.
Näin rankkaa se peilailu oli.
Ja se kyhnytettävänä olo. Täytyy taas kehaista omia, kun niin kaunisti jälleen kerran hommansa hoitivat!

Pikku torkut olikin paikallaan, sillä seuraavana ohjelmassa olikin kaupunki kävelyt ja torinranta tokot. Hienosti löydettiin tällainen hengailupaikka ja voitiin ihan lakiakin noudattaa ja pitää koirat kytkettyinä ainakin osan aikaa. Ume ei niin kauheasti innostunu tästä toko osuudesta ja kertoi sen kyllä ihan avoimesti, niinku Umella on aina tapana. Nyt EI huvita niin ei huvita ja PISTE!
Kaino taas teki hommat Kainomaisen hienosti ja tauoilla vartioitiin namivarastoja. Nyt voi jo varovaisesti sanoa niiden kaukojen olevan hallussa, kun ne torin vilskeessäkin tehtiin 16metriin asti!!! Nak nak.... Koputetaan puuta kuiten varalta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti