Täytyy kyllä allekirjoittaa otsikko ja taitaa koko koira perhe yhtyä tähän. Nyt kun "maalaiselämää" on pari viikkoa takana on koirista tullu ihan mielettömän pirtsakoita. Varsinkin Kaino on kunnostautunu, juoksulenkit on maistunu (eukko ihan vetää edellä) ja tokokin on saanu uutta vauhtia. Tiedä vaikka kesällä uskallattaisiin kisoihinkin taas kokeilemaan.
Maanantain activen treenit oli pitkästä aikaa vauhdikkaat. Kaino väänsi milloin mitäkin pikku pukkia ja jäynää. Sama tahti jatkuin koko tunnin! Samoin kotona treenaus ollu vauhdikaan iloista. Ehkä tämä takapakki pentutreeneihin on auttanu. Nyt ollu liike treenit tauolla jotta saataisiin sama tenho tokoon kuin nuorempanakin.
Tällä viikkoa on tokoilusta innostunut myös pappa-koira Paukku! =D Herran kanssa on muisteltu mitä ne toko kiemurat oikein oli. Haastavinta on tainnu olla mamin muistaa oikeat käskyt ja suoritustavat. Paukku kun on koulututtu "vanhan liiton" elkein. No sama se iten sohlataan kun Paukku tokottaa häntä heiluen. Näin vauhdikkaita perusasentoja ei ole nähty edes nuorena poikana!
Umppakin on saanut hieman tokoilla. Huomaa kuinka toko on jopa fyysinen laji, kun Umppa joutunu puoli vuotta olla jäähyllä liikunnasta, tahtoo treenien jälkeen olla tyttö poikki. No onneksi ei ole tullut mitään mitä BOTti takki ei korjaisi. Juuri aamulla mietin kuinka tytön maalaiselämä on muuttunut hifistelijän koiran elämäksi. ; ) On BOTti takkeja, patjoja, jumppia, fysiota ja milloin mitäkin.
Metsäilyäkin ollaan nyt harrastettu enempi. Umppa ja Kaino kyllä kirmaavat minkä ehtivät, pappa tulee sitten verkkaisesti perässä tai jos totta puhutaan Paukku vetää letkaa edellä! =) Onneksi Umpan jalka tosiaan on kestänyt hyvin ja elkeästi vahvistuu päivä päivältä. Ainoastaa liikunnan vähyys näkyy et tyttö on muuten enempi jumissa. No onneksi on kohta taas Kaisalle aika niin pääsee tyttö nauttimaan. Muilla onkin aika vasta toukokuussa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti