.

.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

TOKO epiksiä ja misseilyä

Sunnuntaina oli taas niin koiraharrastuksia että! Eka syöksyimme Umpan kanssa mätsäriin koirakoulu Viettiin. Tälle tapahtumalle oli kalenterista varattu tunti aikaa kun seuraavana täytyi ehtiä kisaamaan ja liikkuroimaan KASsin epiksiin. Onneksi saimme junailtua Umpan esittely numeron alkupuolelle, koska muuten emme olis ehtineet jäädä treenaamaan misseilyä. Isoja aikuisia koiria oli ilmottautunut yli 50kappaletta! Umppa ensin hieman jännitti ahdasta hallia, mutta jo hetken päästä siitä otettiin kaikki ilo irti kun oli paljon ihania karvakorvia ja uusia rapsuttujia ympärillä! =D Kyllä Umpan kanssa on suorastaan ilo olla tapahtumissa, kun neito on kaikkien kaveri. saimme sinisen nauhan, mutta enempiä ei sitten ehditty edes jäädä kokeilemaan kun piti jo rientää.

Ume siis kotiin, Kaino autoon tilalle ja kohti Kuivasjärveä kisoihin. Tulimme paikalle just eikä melkein, koska paikallaanolot oli jo pyörimässä. Olinkin laittanu viestiä että voivat ne ottaa ilman meitä. Otin ainoastaan 5 liikettä palkaten. Seuraaminen oli aikas kökkö... =/ Tuo halli ei vaa jostain syystä sovi meille. Seuraavana luoksetulo, jonka otin ihan lätkän kera että kerrankin onnistuu kisamaisessa olosuhteissa ja onnistuohan se ihan ok. Sitten ruutu jonka neito veti niin lujaa, ettei jarrut toiminu ja ajautui ruudusta yli. Siirtyi kyllä muutaman käskyn jälkeen ihan ruutuunkin. Sitten hyppynouto jokaoli hmmm... vauhdikas =D Ihan jo pelotti se vauhti ja voima! Ja loppuun kaket... Ihan laitoin loppupalkan pyllyn taa odottamaan, että olisi ainakin motivaatiota yrittää. Mitä vielä... Neito vetäs eka käskyn kohdalla lonkka asentoo ja käpertyi unille!!! O_o No näissä kisoissa ei mamin tarvinnu sitä prklettä varoa ja hieman muistutin mitä tässä ollaan tekemässä ja sen jälkeen loput liikkeet suoritettiin mallikkaasti! =D Saa nähdä muistaako Kaino tämän seuraavissa kisoissa... Pidetään peukkuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti