.

.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Tuuletetaan

                                kuva Ari-Matti Huotari

Kerran jaksetaan blogiin valittaa elämän kurjuutta niin vastavuoroisesti pitää sitten hehkuttaa onnistumisiakin. Hoksasin lauantai aamuna treenikaverin myyvän illan activentuntiaan. Päätin katsoa mikä fiilis töiden jälkeen olisi treenien suhteen ja mitäpä sitä muutakaan tekemistä oli kuin tokottaminen, niin soitin Hannalle ja kysyin onko tunti vielä myymättä. Meidän onneksi oli! =D Paikalle tuli vain toinen koirakko meidän lisäksi, joten saatiin Jenniltä todella yksilöllistä opetusta.

Ekana oli kuuntelu treeni (joita ollaan nyt innostuttu Kainon kanssa tekemään oikein tosissaan), jossa koira lähetettiin eka merkin kautta ruutuun ihan normaalisti, sitten merkin kautta ohjattuunnoutoon jossa haettava kapula oli ruudun kohdalla. Kaino oli ihan liekeissä. Merkit onnistui muutamaa lukuun ottamatta loistavasti ja oikeat asiat tehtiin. Eka ruutuun lähetykseen annoin turhan ison vartalo ohjauksen ja en tiedä oliko siinä syy, kun Kaino meni pienen mutkan kautta ruutuun =) Seuraava kierros menikin todella mallikkaasti. Hieno toppi merkillä ja suoraan ruutuun makaamaan! Siitä sitten siirryttiin ohjattuun, jossa tiesin jo etukäteen Kainon unohtavan merkin ja säntäävän haettavalle kapulalle suoraan. Niin siinä kävikin, mutta Jenni kiltisti syytti itseään, että oli hieman innostanu Kainoa liikaa kapuloita viedessä. ;) No käsky takas ja uusi lähetys. Sitten taas mentiin juuri ohjeiden mukaisesti eikä kapulan takana ollutta ruutua edes vilkaistu. Palautuskin oli vauhdikas! =D

Sitten teimme luoksetulon topin yhdistettynä hyppynoutoon. Topin kohdalle n. 5 metrin päähän laitoin hypyn "poikittain". Ensin kävimme yhdessä heittämässä kapulan esteen yli, siitä hallitusti seuraten lähtökohtaan jossa koira maahan. Normisti kutsuin ja pysäytin (ja se toppi onnistui tiukasti ilmanlätkää!!!!!), siitä lähetys hypylle ja noutoon. Kaino haki kapulan hienosti ja olin varma ettei tule hypyn kautta, vaan oikaisee suoraan mun luo, mutta hienosti tyttö suoriutui tehtävästä.

Jennin kanssa otimme vielä tunnarin, joka yhtä pientä lipausta lukuunottamatta oli rauhallinen ja oma tuli. Tämän jälkeen päätimme, ettei Kaino ota enempiä vaan pääsee loppikselle! =D Varmasti fixu ratkaisu... Jenni vielä kielsi ottamasta Kainoa mukaan töihin sunnuntaina... Vitsit että olin yhtä hymyä koko illan!

Umppa sai ottaa pikatokot hallin pihalla ja mikä parasta sai vähän flirtata uudelle tuuheatukkaiselle urokselle. Ume on kyllä niin ihana kun tulee kaikkien kanssa niin hyvin juttuun. Aina on super kivaa ja pitäisi hiukka riehuttaa! No sama hurmaus teho on kyllä ihmisiinkin. Ume pääsi tänään mukaan töihin Kainon jäädessä kotiin nukkumaan ja tietysti tyttö sai paljon rapsutuksia Anitalta ja muiltakin asiakkailta. Kaupungillakin pyörähdettiin ja Ume oli rullalautailijoista ihan villinä! Saatiin tahmatassuunkin vauhtia! =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti