Siis "hyvää huomenta vaan teillekki", kuka pirskule on keksiny moisen sanonnan. Mä olisin kyllä jaksanu nukkua vielä himpunaikaa. 11 tuntia yössä viikonloppuna on ehdoton minimi, varsinki ku pääsee mamin viekkuu kainolopaikalle koisaan.
No ei sit auttanu ku lähteä viemään noi kaks metsään lenkkeilee. Täytyyhän paikanpäällä olla aina yks joka tietää mitä tehdään ja minne mennään. Täs mä tsekkaan hoodit ennen ku jatketaan matkaa turvallisesti eteenpäin.
Se räkänokka rupee aina jossain kohdin irvistelee mulle! Siis MULLE!!! Siinä ei sit jää vaihtoehtoja ku pyöräyttää se taas ruotuun.
Mut kyl mäkin salaa nautin jytäämisestä... Täytyy vaan muistaa pikkasen posettaa kameralle tässäkin puuhassa. ;)
Ja siis mitä taas! Se nulikka jättää kaikki hommat kesken. Tääkin puu piti ihan itte sit käydä kiskoon irti.
Juma, joku juurikin tääl vielä sojottaa. Lähtee se..... prkl.....
Hitsit... Ei tainnu lähteä.... Äkkiä vähän maata päälle niin ei sitä kukaa huomaa...
Mut sit päästiin asiaan. MONTUILLE!!! Jeeee! Mä vedin heti täpöllä eka kukkulan päälle. Joka ekana päällä, on kukkalan kuningatar! Ja sehän olen tietty aina mä!!
Aivan. Noilla kahdella jää kaikki aina puolitiehen. Tuo juniorikin on sen eksymisen jälkee ollu kokoajan mamin helmoissa pyörimässä.
Juma, ne päättikin jatkaa matkaa ja mulle tuli iha super kiire. onneksi tuolt vuorelta oli ihan super hyvät näköalat.
Mä siis vaan kiersin niitä vastaan tälle tielle. Mä kato tunnen nää oikopolut yms. Mamikin kiipes toooosi jyrkän rinteen ylös palatessa ja hah, mä se vaan lönköttelin pikku mutkantakaa ihan vaan loivaa tietä pitkin sinne. Sai siin sit odotella ku mami punnersi mäkeä ylös asti. Hih hih.... tekee sen reisille ihan hyvää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti