Tästähän alkaa tulla pimuille jo tapa. Tosin tällä kertaa Umppa pääsi ihan yksin mukaan, kun tädillä tuntuu nuita muita rientoja olevan senverran enempi. Tosin päätökseen vaikutti myös Umpan niin murhellinen ilme...
Täti oli varastanut taas Umpan sohvan, joten pienen oli pakko kömpiä tädin kömmänään.
Tässä taas ylpeä salonki tonttu työssään. Umpan toimen kuvaan kuului eilen asiakkaan vastaanotto, viihdytys ja ennenkaikkea pikku tirsottelu!
Taas oli niin hauska katsoa kun nti oli koko automatkan jo ihan
tötteröllä kun pääsi yksin liikkeelle. Autosta kun päästiin ulos
kaupungilla niin pikku tyttö olisi halunnut halata kaikkia vastaantulijoita. No emme tällä kertaa sitten halanneet. Ilmeisesti töissä on sitten mukavaa vaikkei hirveästi saakaan riehua...
Kainolla oli sitten spesuaikaa mamin kanssa treenatessa. Pihalla otimme pari nillitys ruutua ja yritin nyt ajaa uutta keskellemenokäskyä sen ruudun tilalle (sitä kun ei enää kisoissa ole voinu käyttää). Hyvin alkoi käsky sujua, vaikka ainahan se lätkän kanssa sujuu. =) Sit pari oikeaa ruutuun menoa ja vauhtia kyllä riitti. Luoksetulon osa-alueita otettiin kanssa ja aikas mukavat topit oli taas. Kokonaisena ei tälläkertaa liikettä otettu, mutta kaikki osat tuli käytyä läpi. Sit ajastin jo piippasi ruuan valmistumiseksi ja napsittiin loppupalkka ja sisälle levähtään. Täytyy käyttää useamminkin moista niin ei ala treenit venyä. Kaino kun oli sitä mieltä että homma olisi voinut vielä jatkuakin. Siihen on aina hyvä lopettaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti