.

.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ume kiukku keskiviikko

Umppa oli koko tiistai illan kovasti lähdössä treffeille Hemmon kanssa ja oli selvästi pettynyt kun mami yritti selittää ettei ole enää kurssia maksettuna. Ume ei tietysti moista selitystä ihan pureskelematta niellyt vaan seuravana aamuna oli protestien aika. Mamin aamu valkeni kylppärin siivouksella, siellä oli läjät! No onneksi kylppärissä niin on siivouksen kannalta helpompaa. ;D Ja kun oli aika lähteä kävelylle makoili Ume sohvallaan raukeana ja ilmoitti ettei hänen enää  tarvitse lähteä ulos.

Mami oli toista mieltä joten heti alkuun piti korottaa ääntä, jotta ume saatiin sohvalta pois. Hallien pihalle olisi ollut kova yritys käydä pissalla, minkä yrityksen mami torppasi! Siihen ei ennenkään ole mitään loroteltu! Ja koko lenkin Ume vain jurnutti. Tähän kun lisätään se peilin kirkas jää jalkojen alla ei aamulenkkiä voinut kuvailla mitenkään mukavaksi... Ja viimeinen kiukuttelu tuli sitten ruokakupilla. Siis oikeasti, Ume ei ihan jaksanu kaikkea... Really????

 Kyllä se Umekin sitten lopulta leppyi kun pääsi hallille vetäsee treenit, Ohjelmassa oli rally pujottelut ja spiraalit. Täytyy kyllä myöntää että kyllä nämäkin kaksi liikettä on vaan huomattavasti kevyempiä suorittaa Kainon kans... =D Mutta eipä mami taas unohda totuutta! Kaiukulle nuo rallyt sai kyllä virtaa seuraamiseen. Ihan eri ilme ku alku treenin normi seuraamisissa. Virettä on nyt haettu oikein tosissaan namipallo palkalla ja putkeen sukeltamisilla. Tosin nyt ollaan ihan vaan lomalla useampi päivä ennen koetta. Kokeillaan nyt tallaista lähestymistapaa. Josko virtaa olis sit kehässä... Ainoa jännitys on kun Kaino toi väärän treeneissä. Sitä ihmettä ei ole hetkeen tapahtunut. Putken kautta otin sitten vauhtiversion ja silloin kaikki meni kohdilleen. Ehkäpä ihan pikkuruiset tunnari treenit pitää tässä kuiten vetäistä...

Loppuun vähän söpöstelyä. Meillä odotellaan sitä illan kohokohtaa, iltaherkun aikaa! =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti