.

.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Sunnuntai suhinat

Tänään oli pimuilla taas pitkästä aikaa työpäivä. Hienosti salonki-tontut hoitivat jälleen hommansa ja viihdyttivät asiakkaita ja ohikulkevia ihmisiä. Ikkunan takana kävi välillä melkoinen kuhina kun ihmiset jäivät joukolla ihmettelemään koiria kampaamossa. =D Näin ainakin eräs sisään tullut asiakas sanoi ihmisten kommentoineen. Hymyistä päätellen taisi olla ihan positiivistä ihmettelyt ja pimut reagoivat bullmastiffiseen tapaan hännän naputuksilla silloin ja tällöin.


Ume sai ihan palkkaakin työstään. Pirre-täti toi Umpalle uuden sammari-possun. Neiti oli hyvin ylpeä ja otettu saamastaan lelusta. Possut ON pop Umpasta niinkuin mamistakin. ;D

Olipa Pirre-tädillä kanarullatkin lahjuksena. Nam!!!

Töiden jälkeen me pimut lähdettiin cityyn katseleen ihmisten vilinää ja Oulun nähtävyyksiä. Torilta aloitettiin ja sieltähän löytyy toripolliisi-patsas. Kyseinen patsas on molemmista pimuista joskus ollut kamala, mutta enää ei kammoksuta virkavaltaa.

Torilla oli myös tokotukset. Ekaksi seuraamista, joka oli tahmeaa eikä patukka napannu yhtään. Muutaman "vauhti" ohjatun jälkeen  Kaikku syttyi oikein tosissaan ja otettiin suunnitellusti tunnari. Haistelut ja oma sieltä löytyi. 

Palautus kohtuu nätisti ilman pahempaa pyörittelyä.

Ja tältä se näyttää kun homma on ohi. =) Ume otti vain kontaktia ja söi namia. Ume kun vähän enempi katselee kaupungin vilinää. Pikku lenkin jälkeen otettiin sitten uusi seuraaminen ihan kunnon mittaisella kaaviolla ja hienosti meni. Väliin otettin parin puunkierrot fiiliksen nostatukseen ja yhdessä juoksupätkässä piti hetki roplata taskua ja loppuosa sujui sen jälkeen lennokkaasti. Kaino tunnetusti syttyy näihin tokohommiin dieselin tavoin. Tosin aina on ntaiteilua ettei ota liikaa ettei moottori ylikuumene. =D Kyllä saa tasapainotella. Tokojen jälkeen kierrettiin Kainon halusta kirjastotalo. Hassua neiti vain meni imussa sinne. No empä ole koskaan käyny "merenpuolella" niin tuli sekin koettua. Miksi Merenpuolella on sitaateissa johtuu siitä et koko kirjasto on veden ympäröimä. =D

Torilta sitten rotuaarille ihmettelemään tiernapoikapatsasta. Tämäkin oli tullessaan vähän kauhea (tosin ei tätä ole kyllä "helppokatsella" ;D ). Nyt tähänkin on totuttu.

Sitten mentiin taustalla näkyvää rakennustyömaa tunnelia edes takas ja istahdittiin penkille fiilisteleen ihanan lämmintä keliä. Ume ei penkeistä välitä...

 Sieltä matka jatkui pallolle vaalikoppien sekaan. Pallo on Oulun ehkä suosituin tapaamispiste. =)

 Pallolla mami sitten innostui kuvaamaan sen verran kauan, että mallit löivät hanskat tiskiin tylsyyttään!

Kerrankin rotuaarin lavalla oli jotain upeaa katseltavaa.

Tässä mallit lähikuvissa.

Lopuksi vielä koukattiin katsomaan onkos meidän namikauppa sunnuntaisin avoinna. Ei ollu ja sekös pimuja harmitti. Ei tullu  kukaan avamaan ovea vaikka kuinka koitti tuijottaa. Täytyy käydä arkena uudelleen ja onneksi mami on juuri käynyt ostoksilla ihan ominpäin, joten namikaappi on nyt ladattu iltaherkuilla.

Onneksi reissu loppui huikeisiin fiilareihin, kun auto  oli parkkerattu Pivon (meidän työpaikka naapuri) terassin, tai siis pation kun Oulussa ollaan, viereen ja sieltä tuli ihmisiä rapsuttelemaan pimuja. Oli monta innokasta ihastelijaa ja pimut ottivat ilon täydellisesti tilanteesta irti! Jälleen pimujen nimet aiheuttivat pientä hihittelyä... Ehkä seuraaville vähän katu-uskottavimmat. Kotiin kun päästiin Ume köllähti samantein unille. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti