.

.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Aktiivi koiralla

Me päästiin pitkn tauon jälkeen käymään taas Martinniemessä treenaamassa. Olo oli kuin kotiin olisi tullut, oven kun avas niin siellä se Jenni tökki ihmisiä kepillä selkään. =D Oli jonkinsortin maahanmeno treeni meneillään. Noi Jennin oudot treenit on niin huippuja! Mutta meillä oli ohjelmassa palkkaamattomuus, sitä kaivattiinkin kun olin saanut Kainolle koepaikan niin pithän se pikku potilaan menohalut testata. Kävi ilmi ettei niitä ollut, mutta siitä lisää hetken päästä.

Ensin täytyy kertoa kun Umppa on saanut oman fanikerhon. Tai onhan tästä ollut rally-toko-kurssin tiimoilta puhetta. Sattumalta molemmat rallysta tutut koirakot olivat paikalla. Heti tietty kyselivät, että "Onhan Umppa mukana?" Ja Umppahan oli. Tosin K pääsi ekaksi hommiin ennen kuin Ume pääsi irti.

Alkuun oli paikallaanolot. Sehän meitä hirvittää muutenkin (ei sillä että pelkäisin Kn lähtevän vaan että muut lähtevät...) niin eiköhän siellä ollut toinenkin hysteerikko joka ei mielellään olisi halunnu medän viereen, kun oli mun koirat kuulema pihalla nähny. =D No minne muuallekaan Jenni meidät laittaa kuin vierekkäin. Käski vain molempien lopettaa hysterian! No se vieruskaveri osottautui ihan loistoyksilöksi, kauhua saatiin toiselta puolelta... Naapuri koira kun kuulema rakastaa Jenniä yli kaiken niin sieltähän se ampui kentän poikki suoraan meitä kohti, kun Jenni näytti paikkaa. Sain just napattua Kaikkua pannasta, kun Jennikin huusi ettei päästäisi koiraa tulemaan... Huh... alkoi olla mulle taas elämän realiteettejä ihan liikaa!!! Mutta sehän ei Jenniä paljoa hetkauttanut vaan mun oli pakko jäädä siihen. =) Tätä mä rakastan näissä treeneissä, mut pakotetaan tekeen jotain kun hysteria alkaa iskeä! Paikkamakuu meni hienosti kaikilta ja mäkin uskalsin mennä ihan normaalisti piiloon! =D Vähän kuitenkin Klle jäi hampaan koloon, kun läksimme rivistä piti naapuria vähän pitää silmällä ettei vain tule. Onneksi lopputunti meni ilman kommelluksia.

Me otettiin kaukot, hyppynouto ja seuraaminen. Kaket ei lähteny millää... =/ Taas K vain valui maahan eikä tahtonu nousta. Vaikka olikin palkkaamattomuutta otimme eka istun muutamaan kertaan että onnistui ja palkkasin siitä patukalla. Patukka on nyt ollu tosi pop! Siitä sitten hyppynouto, joka oli kans löysä. Ei kiva. Jenni onneksi taas reagoi nopeesti ja käski mun lähteä liikkeelle kun Kaikku oli paluussa. Saatiin vähän vauhtia lisää. Seuraaminen oli sit ihan ok, ei hyvä, mut ei toivoton. Palkkana patukka johon iskettiin kans vähän laiskasti kii. Tosin sen verran se nosti, että Jennikin oli sitä mieltä että kannattaa jatkaa. Saatiin pari vinkkiä jatkoon kuinka ottaa kaikki irti tästä. Täytyy kokeilla tätä koira valjaisiin ja puuhun kii juttua. Idea on et koira ei iha heti pääse patukkaan kii vaan jotuu kasaan intoa. Tää on bullmastiffin kaa kaks jakoinen, joko innostuu tai sit lyö hanskat tiskii ku ei heti pääse. Saa nähdä kuinka meidän käy... ;D Mutta tunnin lopputulos oli että turhaan lähden kokeeseen kokeileen ja jos kerran nyt yritän saada Kainon innon nouseen ei kannata heti laittaa kokeeseen. Täytyy myöntää että ihan eri innolla sitä kontaktia esim lenkilläkin nykyään tarjotaan!

Umppa pääsi sitten omalla puolituntisella kokeileen kapulan kantoajoka sujui ihan hmskatin loistavasti!!!! Oli super yllättyny tästä. Aikas pitkiä pätkiä pimu jaksoi kantaa. Ume saa siis itse nostaa kapulan maasta ja palkkaan Umen mun taa heitopalkalla. Näin idiea on että kapulaa kannetaan mua kohti. Napaa tietty otimme kans ja se toimi ok. Jättävät oli kans listalla ja kyllä se Umen seiso on hieno!!!! Neiti niittää tassut heti lattiaan kii ku kuuluu seiso. Tän olen opettanu heittämällä namin etujalkojen väliin ja näyttää putkiaivolle menneen perille. Parasta treeneissä oli varmasti jatkuvat rapsut kavereiltä ja lopputunnista pikku riehumiset staffi Pepin ja vehnis Hemmon kans!!! Hemmo ei enää pelänny Umea yhtään vaan samantien oli kisat käynnissä. =D Jennikin oli ihan yllättäny kuinka nopeesti ja ketterästi se traktori liikahtaa ku on oikeet motivaattorit käytössä!

Loppuun Ume pihavahtina. Kaikku ei enää tahdo päästä omalle sohvalle kun Umppa on vallannut sen. Tainnu pimulla vähän nousta hattuun, kun on nita fanejakin nykyisin....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti